Oulun kaksoissurman syytetty oli omaisten mukaan vihjaillut tappavansa vaimonsa erotilanteessa

Kolmekymppistä miestä syytetään maanantaina Oulun käräjäoikeudessa alkaneessa oikeudenkäynnissä vaimonsa ja toisen miehen ampumisesta. Kaksoissurma tapahtui toukokuun alussa Oulun Välivainiolla.

Syyttäjän mukaan syytetty ampui molempia uhreja pään alueelle. Uhrit kuolivat vammoihinsa.

Poliisi on aiemmin kertonut, että tilanne sai alkunsa, kun miespuolinen uhri tuli käymään Välivainion kaupunginosassa sijaitsevalla omakotitalolla toukokuisena lauantaina iltapäivällä. Poliisin mukaan syytetty ampui miehen talon terassilla pian tämän saapumisen jälkeen ja sen jälkeen puolisonsa sisällä talossa.

Syyttäjä katsoo, että mies syyllistyi kahteen tappoon ja vaatii tälle vähintään 14:n ja puolen vuoden vankeutta. Syytetty on myöntänyt syytteet taposta.

Omaiset: Kielsi tapaamasta ihmisiä

Uhrien omaiset ovat eri mieltä syyttäjän kanssa siitä, mistä rikoksesta asiassa on kyse. Asianomistajat vaativat, että syytetty tuomitaan tappojen sijaan murhista.

Naisen omaisten mukaan syytetty oli parin suhteen aikana hyvin mustasukkainen ja omistushaluinen. Heidän mukaansa mies esti naista tapaamasta muita ihmisiä, koska pelkäsi tämän löytävän toisen.

–  (Syytetty) on todennut useasti, että mikäli (nainen) jättää hänet, hän tulee tekemään pahaa (tälle) tai jollekin tämän läheisistä. Edelleen (syytetty) on sanonut, että mikäli hän ei saa olla (naisen) kanssa, ei kukaan muukaan saa, tarkoittaen tällä sitä, että mahdollisessa erotilanteessa hän tulisi surmaamaan (tämän), omaisten vaatimuksessa sanotaan.

Syytetty kiistää mustasukkaisuuden

Kirjallisessa vastauksessaan syytetty sanoo ampumisen liittyneen hänen säikähdykseensä. Hänen mukaansa miespuolinen uhri tuli hänen luokseen yllättäen ja hän luuli olevansa vaarassa.

Syytetty kiistää, että vaimon surmaaminen olisi liittynyt mustasukkaisuuteen tai omistushaluisuuteen. Hänen mukaansa hänellä ei ollut mitään ennakkosuunnitelmaa tappaa nainen. Syytetty sanoo tehneensä sen, koska oli miehen ampumisen jälkeen "kiihtyneessä mielentilassa".

Lue myös: 

Lue myös:

    Uusimmat