Oulun Hornet-turman syy vielä auki: "Pienehkö lipsahdus tämä onneksi on"

Toistaiseksi ei vielä tiedetä, miksi harjoituslennolla olleen Hornetin laskeutuminen meni pitkäksi torstai-iltana Oulun lentokentällä.

Hornet ajautui muutaman metrin yli kiitotien päästä. Kukaan ei loukkaantunut turmassa. Ilmavoimat on käynnistänyt tapauksen johdosta tutkinnan, joka kestää kuukausia.

Lapin lennoston esikuntapäällikkö, everstiluutnantti Juri Kurttila kertoo MTV Uutisille, että Hornet ajautui vain muutaman metrin kiitotieltä ulos, joten vauhdin on täytynyt olla hidas.

– Datan keruu on aloitettu, ja ensi viikolla koneelle tehdään tarkempia tutkimuksia, joissa varmistetaan koneen jatkokäyttö ja lentokelpoisuus. Silmämääräisesti koneessa ei näkynyt mitään vaurioita.

Muut koneet myöhästyivät 

Kurttilan mukaan olosuhteissa ei ollut mitään normaalista poikkeavaa, myös kone oli normaalipainoinen. Kurttilan mukaan vastaavanlaiset onnettomuudet ovat harvinaisia, ja niistä on yleensä selvitty pienillä vahingoilla.

– Arvioisin, että kerran kolmessa vuodessa tällaista tapahtuu. Pienehkö lipsahdus tämä onneksi on. Valitettavasti näitä sattuu, eikä niitä millään pysty eliminoimaan. Pyritään kuitenkin siihen, että koulutuksella, huollolla ja sääolosuhteiden seurannalla riski pysyy järkevänä.

Kone hinattiin lopulta pois kiitotien päästä, jolloin lentoliikenne palautui normaalisti. Ainakin Finnairin ja Norwegianin koneet myöhästyivät tapauksen vuoksi. Paikalle tuli 11 pelastuslaitoksen yksikköä.

Lue myös:

    Uusimmat