Ott Tänakin vaimo paljasti hätkähdyttävän tarinan miehensä viimevuotisen Suomen-voiton taustalta: "Näin, miten järkyttynyt hän oli"

Ott Tänakin Janika-vaimo kertoo Viron mediassa sairastaneensa rintasyöpää. Vuoden 2019 maailmanmestarin puolison terveysmurheista on ollut monenlaista spekulaatiota liikkeellä jo pidempään, mutta nyt Tänak puhuu itse aiheesta ensimmäisen kerran. Samalla hän paljastaa mielenkiintoisen tarinan miehensä viimevuotisen Suomen MM-rallin voiton taustalta.

Hyundailla ajaneen Tänakin ykkössija Suomessa oli viime kesänä jättiluokan yllätys. Kaikki oli pedattu Toyotalle, joka oli voittanut Jyväskylän MM-rallin neljästi putkeen 2017–2021.

Ennen viime vuotta Hyundailla oli saavutettu Keski-Suomessa seitsemällä yrittämällä vain yksi palkintokorokesijoitus: Craig Breenin kolmossija syksyllä 2021.

Mutta Tänak ei olekaan ihan kuka tahansa. Kun lasketaan yhteen hänen ykkössijansa Jyväskylässä (2018, 2019 ja 2022) ja Rovaniemellä (2021), virolaiskuljettaja on MM-rallihistorian ainoa ulkomaalainen, joka on saavuttanut Suomessa neljä osakilpailuvoittoa.

Janika-vaimon sairastumisen kautta viimevuotiseen voittoon liittyy vieläpä upea tarina. Keskiviikkona, juuri ennen kilpailun alkua, Janika Tänak oli hakeutunut Virossa sairaalaan vakavien komplikaatioiden vuoksi.

Ott Tänak oli tuolloin tietysti jo Jyväskylässä, ja saatuaan puhelun vaimoltaan hän ilmoitti ykskantaan lähtevänsä takaisin kotiin.

– Hän oli poissa tolaltaan. Näin videopuhelun välityksellä, miten järkyttynyt hän oli, Janika Tänak sanoo Eesti Ekspressille.

– Minulle se ei ehkä ollut niin vaikeaa. Kerroin Ottille, että jäisin sairaalaan eikä hän voisi tehdä tilanteessa mitään. Hän voisi vain ajaa rallia.

Ja niin Ott Tänak myös teki. Monet pitävät viimevuotista Jyväskylän-voittoa Tänakin parhaana hänen kaikkiaan 18 MM-rallivoitostaan. Se maistui kilpailun jälkeen myös miehelle itselleen poikkeuksellisen makealta.

Tuoreiden tietojen valossa myös Tänakin kommentteihin viimeisen ek:n maalissa tulee aimo annos uusia sävyjä.

– Haluan vain sanoa, että näinä vaikeina aikoina kaikki on vaimoni ansiota. Hän on tukenut minua niin paljon, ja olen niin ylpeä hänestä. Rakastan sinua todella paljon, Tänak sanoi Ruuhimäessä ja katsoi suoraan kameraan.

Suorapuheisuudestaan tunnettu virolaistähti on vaimonsa mielestä saanut osakseen turhan kovaa kritiikkiä.

– Se, mitä mieheni on joutunut käymään viimeisen vuoden aikana läpi, on vaatinut paljon ponnisteluja. Viime vuosi oli vieläpä hänen uransa toiseksi paras, Janika Tänak sanoo.

– Koskaan ei tiedä, mitä toinen ihminen on kymässä läpi tai minkälainen tarina kaiken taustalta paljastuu.

Lue myös:

    MM-rallivideot

    Uusimmat