Ott Tänak purki pettymystään – "Autoa ei kiinnostanut käynnistyä"

MM-kärki Tänak keskeytti siirtymätaipaleelle 1:47
Kooste: Ott Tänak keskeytti siirtymätaipaleelle.

Toyotan tekniikka petti rallin MM-sarjaa johtavan Ott Tänakin Turkin MM-rallissa lauantaiaamuna.

Tänakin Yaris WRC -auto hyytyi siirtymälle ennen aamupäivän toista erikoiskoetta. Tänak ja kartanlukija Martin Järveoja yrittivät saada autoa liikkeelle tiimin ohjeistuksella, mutta Yaris ei enää liikahtanut.

- En oikein tiedä, mitä tapahtui. Autoa ei kiinnostanut käynnistyä ennen pätkän lähtöä. Yritimme löytää syyn vialle, mutta vaikuttaa siltä, ettemme olisi voineet korjata sitä, Tänak totesi.

Kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta tällä kaudella, kun Tänakin autoon iski tekninen vika. Viimeksi kesäkuussa Tänak menetti Sardinian MM-rallin voiton, kun ohjaus petti kilpailun viimeisellä erikoiskokeella.

Tänakilla on MM-sarjassa 33 pisteen etumatka Hyundain Thierry Neuvilleen. Citroenin Sebastien Ogier on puolestaan 40 pisteen päässä Toyotan virolaistähdestä. Varsinkin Ogierilla on loistava tilaisuus supistaa huomattavasti Tänakin pistejohtoa, sillä ranskalaisella on hyvät edellytykset ajaa voittoon Turkissa.

- Tietenkin tämä turhauttaa – varsinkin nyt, kun taistelemme ensimmäisestä maailmanmestaruudestamme. Tämä hankaloittaa tilannettamme, mutta nyt kävi näin. Meillä on näköjään rankka tie kuljettavana. Meidän pitää hyväksyä se ja kuljettava rankka tie läpi, Tänak sanoi.

Toyotan WRC-tiimi selvittää parhaillaan, miksi Tänak joutui keskeyttämään seitsemänneltä sijalta. Tallipomo Tommi Mäkinen kertoi, että syynä oli elektroniikkavika.

- Kyllä se aika tavalla haiskahtaa, että se oli ECU-laatikko (elektroninen ohjausyksikkö). Ott sammutti moottorin, jäi odottamaan, käänsi päävirrat pois päältä ja laittoi takaisin. Siinä vaiheessa kaikki meni nollille, Mäkinen sanoi.

- Olihan se iso pettymys. Mutta ei ehkä niin iso kuljettajalle, sillä perjantai ei mennyt ihan putkeen. Tänään näimme saman tien, ettei hänellä ole mitään mahdollisuutta tuolta lähtöpaikalta, Mäkinen viittasi siihen, että Tänak kärsi alkupään lähtöpaikasta aamun avauspätkällä.

Kuljettajien MM-sarjan mestaruuskamppailu tiivistynee Turkissa. Pisteistä taistellaan Turkin jälkeen vielä kolmessa osakilpailussa.

- Mielenkiinnon kannalta se (tiukka taisto mestaruudesta) on hyvä asia, mutta minä olen väärä mies sanomaan sitä. Meitä kaikkia ottaa päähän ja kuljettajia ottaa päähän, että asia meni näin. Muistan itse omalta kohdalta, että jos voitin mestaruuden liian aikaisin, mielenkiinto lopahti. Jos katsotaan isompaa kuvaa, parempi olisi, että mestaruus ratkaistaan vasta loppumetreillä. Mutta se on aika stressaavaa kaikille tiimissä, Mäkinen pyöritteli.

Lue myös:

    Uusimmat