Otkes aloittaa tutkinnan ilmassa sattuneesta "läheltä piti" -tilanteesta – Hawk-osasto oli törmätä siviilikoneeseen

Onnettomuustutkintakeskus (Otkes) aloittaa tutkinnan Jyväskylässä viime kuussa tapahtuneesta läheltä piti -tilanteesta, jossa ilmavoimien Hawk-osasto oli vaarassa törmätä pieneen siviilikoneeseen laskeutumisen yhteydessä.

Yhteentörmäyksen vaara tapahtui 5. huhtikuuta, jolloin Jyväskylään oli laskeutumassa neljän koneen Hawk-osasto. Samaan aikaan kentän tuntumassa laskeutumassa oli kaksipaikkainen koulukone.

Hawk-osasto lensi laskukierrokseen tehdäkseen osaston hajotuksen kiitotien päällä. Sään takia se joutui laskeutumaan alun perin sille sovittua korkeutta alemmas. Hawkit olivat lopulta suurin piirtein samalla korkeudella kuin pienkone.

–  Loppuvaiheessa Hawkit saivat varoituksen siviilikoneesta ja väistivät rajusti, kertoo tutkinnan johtaja Ismo Aaltonen Otkesista STT:lle.

Otkes perehtyy lennonjohdon työmenetelmiin

Aaltonen ei osaa sanoa, kuinka läheltä tilanteen osapuolet lensivät toisiaan. Vaikka osasto väisti pienkonetta tiukasti, välimatkaa niiden välillä oli kuitenkin hänen mukaansa yhä selvästi.

–  Osasto vie tilaa. On aika paljonkin eri asia kuin lentää osastossa kuin yksin.

Tapahtumahetkellä oli Aaltosen mukaan hyvä näkyvyys ja lentokelpoinen sää. Päivä oli kuitenkin sen verran pilvinen, että Hawkit eivät pystyneet säilyttämään niille annettua korkeutta.

Otkes on tehnyt tapauksesta alustavaa tutkintaa, jonka perusteella se päätti käynnistää varsinaisen tutkinnan. Otkes tulee perehtymään lennonjohdon työmenetelmiin, kuten eri tahojen väliseen koordinointiin.

–  Katsomme, onko tapauksessa jotain kehitettävää kentille, joilla on sekä vilkasta siviili- että sotilastoimintaa, Aaltonen kertoo.

 

Lue myös:

    Uusimmat