Ostravan kisajärjestäjät hemmotteleet Boltia vuosia – aina yksityiskone ja sama hotellihuone erikoistoivein

Usain Bolt
Usain Bolt /All Over Press
Julkaistu 27.06.2017 14:10

MTV SPORT - STT - AFP

Ostravan kansainvälisten yleisurheilukisojen järjestäjät osaavat vetää oikeista naruista. Lajin suurin tähti Usain Bolt on kilpaillut tapahtumassa lähes joka vuosi vuodesta 2006, kun järjestäjät ovat tarjonneet hänen käyttöönsä yksityiskoneen.

Kisat on järjestetty muutenkin Boltin ehdoilla.

– Olemme aina olleet hyvissä ajoin yhteydessä Boltiin, jotta olemme kyenneet sovittamaan kilpailun hänen aikatauluunsa. Viime vuosina olemme myös helpottaneet hänen elämäänsä tarjoamalla yksityiskoneella kuljetuksen suoraan Lontoosta Ostravaan, kisan järjestelyistä vastaava Alfons Juck kertoi maanantaina kilpailun tiedotustilaisuudessa.

Bolt kertoi viihtyvänsä Ostravassa myös yleisön ansiosta.

– Täällä on täydet katsomot oli sää mikä tahansa. Olen kilpaillut täällä ties miten monta kertaa, ja yleisö on ollut aina mahtavan hieno. Minulla on täältä hienoja muistoja, Bolt kehui.

– Yleisön tuki on minulle todella tärkeä, sillä juuri kannustus puskee minut huipputuloksiin.

Ostravan erikoisuuksiin kuuluu myös yksilöllinen hotellipalvelu. Bolt on majoitettu aina samaan huoneeseen, ja hänen käyttöönsä on varattu joka kerta hänen omasta toiveestaan pelikonsoli.

Lontoossa vain satanen

Ostravassa antamissaan haastatteluissa Bolt vahvisti, että hän keskittyy elokuussa järjestettävissä MM-kisoissa vain sataseen ja pikaviestiin. Hän ei puolusta 200 metrin mestaruuttaan uransa viimeisissä arvokisoissa.

– Tätä minulta kysytään jatkuvasti, mutta vastaus on ei, Bolt vakuutti.

Bolt on sanonut useaan otteeseen uransa päättyvän Lontooseen. Ostravassa hän kertoi, ettei uran viimeistä juoksua ole vielä päätetty. Näillä näkymin hän kuitenkin kilpailee syksyllä Lontoon MM-kisojen jälkeen.

– Kisajärjestäjät jäävät varmasti kaipaamaan Boltia, Juck arveli.

– Olemme jo kartoittaneet hänelle seuraajaa, mutta kukaan ei voi korvata häntä. Hän on urheilijana aivan omassa luokassaan, karismaattinen showmies ja sen lisäksi vieläpä mukava ihminen.

Ostravan Golden Spike -yleisurheiluilta C More Sport 1 -kanavalla ja C Moren suoratoistopalvelussa keskiviikkona kello 20.00! Bolt juoksee tapahtumassa 100 metrin kisassa. Muita tähtiä ovat muun muassa Mo Farah, David Rudisha ja Thomas Röhler.

Tuoreimmat aiheesta

Yleisurheilu