Orpo valottaa kokoomuksen sote-mallia – "kaupungit ja kunnat vahvasti mukaan"

Puheenjohtajan Petteri Orpon (kok.) mukaan kokoomus ei pidä hyvänä ratkaisuna uutta hallintotasoa kuntien ja valtion väliin.

Kokoomus vastustaa myös verotusoikeuden antamista uusille hallintoalueille eli maakunnille tai SDP:n sote-kunnille.

Orpo katsoo, että sote-uudistus pitäisi tehdä lähtökohtaisesti kuntapohjalta. Hänen mukaansa uudistuksessa pitää keskittyä sosiaali- ja terveyspalveluihin, ottaa kaupungit ja kunnat vahvasti mukaan ja huomioida alueiden erilaisuus.

– Yksi malli ei sovi eikä sitä kannata väkisin tunkea maan eri osiin, jotka ovat kovin erilaisia, sanoo Orpo MTV Uutisille.

Orpon linjaukset ovat varsin lähellä Helsingin pormestarin Jan Vapaavuoren (kok.) johdolla pohdittuja suurten kaupunkien sote-linjoja.

Orpo pitää SDP:n mallissa hyvänä sitä, että palveluseteleiden käyttöä voitaisiin laajentaa.

– Minusta on aivan erinomainen asia, itse asiassa se on kokoomuksen poliittinen voitto, että SDP:kin sanoo, että valinnanvapautta voidaan edistää, ja palvelusetelit on hyvä asia, sanoo Orpo.

Kokoomus päättää sote-mallistaan viimeistään ensi viikon keskiviikkona. Keskusta julkistaa oman mallinsa huomenna. SDP kertoi sote-mallistaan tänään.

Lue myös:

    Uusimmat