Suomeen parikymmentä vuotta sitten opiskelemaan muuttanut Santiago Martínez kuuluu Opus Deihin. Hän sanoo, ettei katolisen kirkon sielunhoitoinstituutiossa harjoiteta itsekidutusta tai salailua vaan muun muassa autetaan vanhuksia, lapsia ja sairaita. Vähemmistö kyllä käyttää piikkivyötä eli katumusnauhaa, mutta valtaosan katumusteot tarkoittavat vaikka paremman omenan jättämistä muille ruokapöydässä.
Se oli vähän kuin aviopuolison valinta. Niin kuvailee Santiago Martínez kutsumustaan Opus Deihin.
– Jokainen varmaan miettii naimisiin mennessään, onko tämä ihminen se oikea minulle ja tuleeko suhde toimimaan. Yhtä lailla minä mietin kutsumustani, mutta rukouksissa. Kysyin Jumalalta, mitä hän minusta tahtoo ja olenko valmis, Martínez kertoo.
Katoliseen perheeseen syntyneen Martínezin vanhemmat kuuluvat Opus Deihin, mutta eivät painostaneet lapsiaan suuntaan tai toiseen. Martínezista tuli virallisesti Opus Dein jäsen hänen täytettyään 18 vuotta.
– Kutsumus mihin tahansa kirkon instituutioon tarkoittaa jonkinlaista antautumista ja itsestä luopumista. Opus Deissä Jumala pyytää, että antaudun hänelle täysin. Alussa siihen liittyi totta kai myös pelkoa: pystynkö tähän vai tuleeko siitä liian vaativaa? Mutta kun olin tehnyt päätöksen, pieni epävarmuus muuttui varmuudeksi.
Suomalaisia jäseniä
Opus Deihin kuuluu noin 90 000 ihmistä yli 60 maassa.
– Opus Dei on elämän mittainen projekti, ei viiden vuoden sopimus. Siksi jäsenyyden hakemista joutuu odottamaan 18 vuoden ikään asti ja hyväksymistä usein vielä lisää. Vielä jäsenyyden alettuakin seurataan muutaman vuoden ajan, pystyykö ihminen elämään järjestön hengen mukaisesti.
Suomessa Opus Deillä on muutama kymmen jäsentä.
– Jäsenyyden edellytys on, että on katolilainen. Suomessa jäsenet ovat usein luterilaisuudesta kääntyneitä, syntyperäisiä suomalaisia.
Martínez kuvailee heitä tavallisiksi veronmaksajiksi.
– Opus Dein jäsenet eivät sulkeudu ympäröivästä yhteiskunnasta, päinvastoin. Järjestön sanoma on, että Jumalaa voi etsiä ja löytää keskellä maailmaa nimenomaan tavallista, jokapäiväistä työtä tehden. Olivat he sitten maanviljelijöitä, insinöörejä, toimittajia tai vaikka jalkapalloilijoita, Opus Dei haluaa jäsentensä kautta palvella yhteiskuntaa.
– Itse toimin johtajuuskouluttajana pienessä yrityksessä, tuntiopettajana Kauppakorkeakoulussa sekä johtajana Opus Dein opiskelijakodissa.
Sosiaalityötä ympäri maailmaa
Opus Deillä on Suomessa neljä asuinkeskusta, joista kaikki sijaitsevat Helsingissä. Keskuksista kaksi on tarkoitettu miehille ja kaksi naisille. Asukkaat ovat tavallisesti numeraareja eli sellaisia Opus Dein jäseniä, jotka elävät selibaatissa.
Martínez kuuluu heihin.
– Numeraarit eivät mene naimisiin samasta käytännön syystä kuin eivät katolisen kirkon papitkaan: jotta voisivat hoitaa paremmin tehtäväänsä sekä toisia Opus Dein jäseniä ja muita järjestön toimintaan osallistuvia ihmisiä.
Numeraarit edustavat kuitenkin vähemmistöä, sillä suurin osa Opus Dein jäsenistä on naimisissa olevia tai naimisiin myöhemmin aikovia, perheensä kanssa asuvia supernumeraareja.
– Jäsenet pyrkivät osallistumaan joka päivä messuun joko seurakunnassa tai asuinkeskuksen kappelissa. Kerran viikossa on luento ja kerran vuodessa viikon–parin kurssi sekä retriitti. Hengellistä, uskonnollista ja opillista koulutusta saadaan koko ajan.
Mitään kokeita jäsenten ei tarvitse läpäistä.
– Elämä itsessään on se "koe".
Martínez kertoo, että moni jäsenistä toteuttaa Opus Dein sanomaa esimerkiksi sosiaalityön kautta.
– Suomessa opiskelijakoti Tavasttähti tarjoaa asuinpaikan 15 nuorelle, joista osa ei edes kuulu katolisen kirkkoon. Käymme yhdessä auttamassa vanhainkodeissa. Maissa, joissa Opus Deillä on enemmän toimintaa, on suuriakin sosiaalihankkeita. Esimerkiksi Keniassa toimii hyvin onnistunut hanke rikollisuuden ehkäisemiseksi ja Kongossa AIDS-potilaita hoitava sairaala.
Ennakkoluuloja kirjoista ja elokuvista
Yhteiskunnan ja vähäosaisempien auttaminen kuulostaa hyvältä. Joidenkin mielestä Opus Dein nimestä nousee kuitenkin salamyhkäinen ja pahaenteinenkin kaiku.
– Jos ihmiset ovat törmänneet Opus Deihin vain Da Vinci -koodin kaltaisissa kirjoissa tai elokuvissa, he saattavat suhtautua meihin ensin ennakkoluuloisesti. Tutustuttua huomataankin, että olemme aivan samanlaisia, tavallisia kuolevaisia.
Martínez arvelee mielikuvan salamyhkäisyydestä johtuvan myös siitä, että ihmiset eivät tiedä tai hyväksy Opus Dein koostuvan täysin vapaista, omista teoistaan vastuussa olevista ihmisistä.
– Minulla ei ole rintalappua, jossa lukee, että olen Opus Dein jäsen. Opus Dein jäsenet eivät kanna univormua tai pukeudu munkeiksi tai nunniksi. Kun jonkun sitten tiedetään kuuluvan järjestöömme, niin kaiken, mitä hän tekee – vaikka perustaa firman, kannattaa tiettyä jalkapallojoukkuetta tai ottaa yhteyttä ammatillisista syistä kiinnostavaan henkilöön – uskotaan johtuvan siitä, että hän on Opus Dein jäsen. Ajatellaan, että Opus Dei olisi "kaiken takana".
Poliittinen vapaus
Internetissä väitetään, että Opus Deihin olisi värvätty jäseniä arveluttavilla keinoilla.
– Opus Deihin ei värvätä ketään. Jäseniksi ei haluta ihmisiä, joilla ei ole kutsumusta ja vapaata tahtoa liittyä. Tiedän ihmisiä, jotka ovat pyytäneet Opus Dein jäsenyyttä, mutta eivät ole sitä saaneet. Toki saatan ehdottaa jäsenyyttä henkilölle, jolla huomaan olevan siihen kutsumusta – jos tätä kutsutaan värväämiseksi, niin se on ehkä vähän liioiteltua.
Martínez kumoaa myös huhut naisten heikosta asemasta järjestössä.
– Opus Deissa on enemmän naisia kuin miehiä. Naisilla ja miehillä on erilaiset, täysin itsenäiset hallintorakenteet, eli miehet eivät puutu naisten asioihin. Piispan eli prelaatin valinnassa naiset tekevät ehdotuksensa ensin. Eräiden sosiaaliprojektien tarkoituksena on edistää nimenomaan naisten asemaa, ja monilla naisjäsenillä on yliopisto tai -tohtoritutkinto.
Entä väite, että Opus Dei tukisi äärioikeistolaisia ja totalitaristisia hallituksia?
– Opus Dei ei sekaannu eikä ota kantaa jäsentensä poliittisiin valintoihin. Esimerkiksi samaan aikaan, kun Francisco Francon hallituksessa istui Opus Deihin kuuluvia ministereitä, oli Francoa vastustavia Opus Dein jäseniä myös maanpaossa. Näistä vastustajista ei tietenkään välttämättä puhuta tai tiedetä yhtä paljon, koska he eivät ole niin kuuluisia.
– Opus Dein jäsenet ovat poliittisissa asioissa 110-prosenttisesti vapaita. Yksikään Opus Dein johtaja ei saa sanoa kenellekään, mitä hänen pitäisi poliittisesti ajatella tai äänestää, eikä yksikään jäsen saa kysyä johtajalta, mitä hänen tulisi ajatella.
Epämieluisia tekoja hymyillen
Itsekidutus eli katumusruoskan käyttäminen lienee Opus Deihin liitetyistä myyteistä tunnetuin.
– Kukaan jäsenistämme ei kiduta itseään. Sanoisin, että se olisi jopa syntiä, Martínez vastaa.
– Pienellä osalla käytössä on kyllä ollut ja on edelleen joitakin vanhoja katolisen kirkon perinteitä. Piikkivyö eli katumusnauha on rautalangasta tehty nauha, joka sidotaan reiden ympärille. Olen varma, että sitä käytettiin jopa luterilaisen kirkon alkuvuosina. Tarkoituksena on pientä epämukavuutta tuntemalla jollain tapaa samaistua Kristuksen kärsimykseen ristillä. Toiminta ei kuitenkaan esimerkiksi estä työntekoa, koska silloin se olisi Opus Dein hengen vastaista.
Kaikki Opus Dein jäsenet harjoittavat pieniä katumustekoja.
– Hymyillään, kun päätä särkee; valitaan ruokapöydässä huonompi omena, jotta muille jäisi parempia; jatketaan työntekoa, kun tekisi mieli pitää tupakkatauko; leikitään lasten kanssa heti töiden jälkeen, kun haluttaisi istahtaa sohvalle katsomaan lätkämatsia. Tekemällä epämieluisiakin asioita hymy suussa samaistumme Kristukseen.
Jos tarinat Opus Deistä eivät ole totta, mistä ne ovat saaneet alkunsa?
– Kuten tarinoita katolisesta kirkosta ja uskonnollisista järjestöistä ylipäätään, niitä lienee liikkunut aina. Osa on ehkä syntynyt tietämättömyydestä ja osa siksi, että aina löytyy ihmisiä, jotka vastustavat kirkkoa. Helppo tapa vastustaa kirkkoa on kritisoida sen järjestöjä. Jotkut taas vastustavat Jumalaa. Osa puolestaan on ehkä hyväntahtoisestikin erehtynyt ja totuuden huomattuaan pyytänyt anteeksi, mutta tarinat ovat jääneet elämään.
Kuvat: Santiago Martínez, Colourbox.com