Opettaja ei halunnut kuulla Avengers: Endgame -elokuvan juonipaljastuksia – varoitus riemastuttaa somessa: "Jos yksikään teistä..."
Yhdysvaltalaisopettaja kirjoitti luokan oveen varoituksen, jossa hän pyysi, ettei kukaan kertoisi juonipaljastuksia uudesta Avengers: Endgame -elokuvasta. Eräs oppilaista julkaisi kuvan Twitterissä, minkä jälkeen naisen painokas toivomus nousi somehitiksi.
Twitterissä on hihitelty viestille, jonka yhdysvaltalainen opettaja kiinnitti luokan oveen. Tietokoneella kirjoitetussa varoituksessa opettaja toivoo, että kukaan ei paljastaisi hänelle, mitä uudessa Avengers: Endgame -elokuvassa tapahtuu. Opettajan pyynnöstä uutisoi muun muassa Mashable.com-sivusto.
Eräs oppilaista, nimimerkki ”@kamiilious”, jakoi kuvia lapuista Twitterissä 26. huhtikuuta.
– Opettajani otti elokuvan niin vakavasti, että kirjoitti siitä lapun, hän kirjoitti kuvien oheen.
Opettaja kirjoittaa: ”Pikkuveljeni on Tampassa liikematkalla. Odotan, että hän tulee takaisin ja menemme sitten katsomaan Avengers: Endgame -elokuvan”.
Opettaja jatkaa, että odotettu leffailta koittaa aikaisintaan tämän viikon keskiviikkona. Niinpä hän pyytää, että kukaan ei sanoisi elokuvasta mitään lähelläkään hänen luokkahuonettaan ennen kuin hän on ottanut viestin pois ovesta.
Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen täältä.
”Tiedätte, miten paljon rakastan Marvelin sarjakuvia. Joten jos yksikään teistä paljastaa mitään elokuvasta minulle, lupaan, että saan teidät toivomaan, että Thanos iskisi kimppuunne”.
Viesti kuulostaa vakavalta, mutta on mitä ilmeisimmin kirjoitettu huumorimielessä.
Lue myös: Poikaystävän laatimat leffasäännöt naurattavat somessa: "Luulin, että tämä oli vain treffi-ilta"
Sekalaisia tunteita Twitterissä
Päivitys on kerännyt huomiota sosiaalisessa mediassa. Sitä on jaettu yli 125 000 kertaa, ja tykkäyksiä on kertynyt yli 491 000.
Twiitin saamien kommenttien perusteella näyttäisi siltä, että opettajan pyyntö on otettu vastaan ristiriitaisin tuntein.
– Opettajasi on mahtava! hehkutti joku.
– Me tarvitsemme tällaisen opettajan! totesi eräs.
Kaikkia päivitys ei naurattanut.
– Opettajasi on idiootti, pauhasi eräs.
Näyttää myös siltä, että juonipaljastukset ovat saattaneet ärsyttää muitakin opettajia.
– Opettajani antoi eräälle oppilaalle huonomman arvosanan, koska hän kertoi, mitä elokuvassa tapahtuu, kirjoitti eräs.
Oppilaista viesti oli hauska
"@kamiilious" täsmentää kommenttikentässä, että kukaan oppilaista ei loukkaantunut opettajan viestistä.
”Joten olkaa kilttejä ja lopettakaa väittämästä, että tuo olisi kiusaamista. Hyvät ihmiset, tuo on vain huumoria!” hän pyytää.
Lähteet: News.com.au, Mashable.com, Foxnews.com
Uusimmat
-
01:00
Suomen luontotavoitteiden ja nykytoimien välillä ammottava kuilu
-
00:02
Hypo ennustaa: Asuntojen hinnat kääntyvät ensi vuonna nousuun – taustalla ennätyksellinen väestönkasvu
-
23:37
Euroopan parlamentti: Kaikkien uusien rakennusten tulee olla päästöttömiä vuodesta 2030 alkaen
-
23:28
EU yritti taivutella Kiinaa käyttämään vaikutusvaltaansa Venäjään, kertoo Eurooppa-kirjeenvaihtaja
-
22:53
Kihelmöivät lukemat – Arnold Schwarzenegger löi pöytään armoitettua faktaa
-
22:22
Azerbaidzhan ja Armenia vaihtavat sotavankeja – haluavat normalisoida suhteensa
-
22:11
Bidenilta kovaa tylytystä Ukrainan apupaketin estäneille republikaaneille: "Leikkivät uskaliasta leikkiä"
-
22:09
Ville Mäkipelto kertoo sarjamurhaajista, Raamatusta ja pilvenpolttelusta Linnan juhlissa miljoonayleisölle
-
22:01
Lähteet: Britney Spearsin isän jalka amputoitiin
-
21:54
ManU-manageri Erik ten Hagilta tyly kommentti hyllytetystä tähtipelaajasta
-
21:47
Pohjois-Amerikassa säkenöivä Brad Lambert kolkuttelee jo NHL:n portteja – "Tiedän, kuinka vaikeaa sinne on päästä"
-
21:45
Politiikan toimittaja: SAK:n vaatimusten läpimeno olisi "joulun ihme"
-
21:08
Oulun kaupunginjohtaja jättää tehtävänsä – ei vastannut "odotuksia johtajuudesta"
-
21:01
Pirkka-Pekka Petelius muisteli koskettavasti Pedro Hietasta: "Olet aurinko"
-
20:52
MTV:n tiedot: Suomi on varautunut jopa kymmenien tuhansien laittomien maahantulijoiden varalle
-
20:52
Rautjärvellä kadonnut löytyi kuolleena avannosta autoineen
-
20:31
F1:ssä todella kiusallinen tapaus – FIA lopetti nopeasti Toto ja Susie Wolffin tutkinnan
-
20:29
Jennifer pudotti kymmeniä kiloja yhden päätöksen ansiosta
-
20:22
Juhani vangitsee lumihiutaleet tavallisella pokkarilla – katso upeat kuvat!
-
20:21
Insinööriliitto valmis muihinkin painostustoimiin – näin kommentoi puheenjohtaja
-
Lataa lisää