OP-ryhmä ennustaa talouskasvun heikkenevän – Venäjän äkillinen päätös voisi tyrkätä Suomenkin taantumaan

Ruoka kallistuu - mihin kaikkeen se vaikuttaa? 11:03
Huhtikuussa Uutisaamussa käsiteltiin ruuan hinnan kallistumista. Tähän kaikkeen se vaikuttaa.

OP-ryhmän ekonomistit ennustavat Suomen talouden kasvavan tänä vuonna kaksi prosenttia ja ensi vuonna 0,6 prosenttia.

Tänä vuonna talouden kasvua tukee vielä palveluiden kulutuksen ja viennin elpyminen koronapandemiasta. Vähitellen kasvua alkavat kuitenkin jarruttaa Venäjän hyökkäyssodan seurausten lisäksi muun muassa nopeutunut inflaatio, kiristyvä rahapolitiikka sekä vientimarkkinoiden kasvun hidastuminen, arvioi OP tuoreessa suhdannekatsauksessaan.

Kuluttajahinnat nousevat tänä vuonna OP:n ennusteen mukaan 5,4 prosenttia ja ensi vuonna 2,8 prosenttia.

Reaalipalkkojen odotetaan tänä vuonna laskevan mutta kääntyvän jälleen nousuun vuonna 2023.

Sodan vaikutus talouteen pienempi kuin koronan

Venäjän hyökättyä Ukrainaan helmikuun lopulla Suomen vienti Venäjälle on vähentynyt merkittävästi. Sota on myös nostanut raaka-aineiden ja joidenkin tuotantohyödykkeiden hintoja.

– Venäjän hyökkäyssodan aiheuttaman epävarmuuden välitön vaikutus talouteen näyttää jäävän pieneksi eikä se aiheuta samanlaista sokkia kuin koronapandemia. Sodan vaikutukset sekoittuvat kuitenkin muihin talouteen vaikuttaviin tekijöihin. Näiden seurauksena talouskasvu hidastuu vähitellen, sanoo OP-ryhmän pääekonomisti Reijo Heiskanen tiedotteessa.

Vaikka Suomen ulkomaankauppa Venäjän kanssa vähenee liki olemattomiin, OP:n ekonomistit ennustavat viennin kokonaisuutena kasvavan tänä vuonna kohtalaisesti.

Vuonna 2023 viennin kehitys kuitenkin pysähtyy, kun vientimarkkinoiden kasvu ja palveluiden elpyminen hiipuvat.

– Yksityinen kulutus ylittää tämän vuoden alkupuoliskolla koronapandemiaa edeltäneen tason palveluiden kulutuksen palautuessa. Tosin yksityisen kulutuksen kasvua hidastaa käytettävissä olevien reaalitulojen väheneminen. Kulutus kuitenkin kasvaa, koska säästäminen vähenee. Vuonna 2023 kulutuksen kasvu on verkkaista, sillä se jää tulojen nousun varaan, Heiskanen sanoo.

Talouden näkymissä paljon epävarmuuksia

Talouden kasvu hiipuu myös maailmanlaajuisesti viime vuoden 6,1 prosentista 3,2 prosenttiin tänä vuonna ja edelleen 2,7 prosenttiin ensi vuonna, OP:n ekonomistit arvioivat.

Euroalueella bruttokansantuote kasvaa tänä vuonna kolme prosenttia. Vuonna 2023 talouden kasvu hidastuu 1,7 prosenttiin.

Euroalueella inflaatio on noussut Yhdysvaltoja hitaammin. OP:n ekonomistit arvioivat euroalueen inflaation nousevan tänä vuonna 6,6 prosenttiin ja olevan ensi vuonna kolme prosenttia.

Euroopan keskuspankki (EKP) on todennäköisesti nostamassa ohjauskorkoaan ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2011 heinäkuun. Rahapolitiikan kiristäminen jatkuu, ja vuoden 2023 keväällä euribor-korkojen ennakoidaan olevan 1,5 prosentin tasolla.

Poikkeuksellisten ja nopeiden vaihteluiden vuoksi talouden näkymissä on suurta epävarmuutta, mutta riskit ovat OP:n ekonomistien mukaan kuitenkin tasapainossa. Patoutuneen kysynnän ja pullonkaulojen purkautuminen voi kuitenkin johtaa yllättävän vahvaan kasvuun. Kasvua voivat puolestaan jarruttaa monet tekijät Kiinan talouden ongelmista heikkenevään ostovoimaan ja kapasiteettirajoitteisiin.

– Tällä erää harvat indikaattorit puoltavat talouden ajautumista taantumaan ensi vuonnakaan. Riski on kuitenkin olemassa, sillä pelkästään Venäjän maakaasutoimitusten äkillinen ja laajamittainen päättyminen Eurooppaan aiheuttaisi todennäköisesti taantuman paitsi Saksassa myös Suomessa, Heiskanen sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat