Onnettomuustutkintakeskuksen mukaan varusmiehen kuolemaan johtanut taisteluammunta Hangossa oli liian vaativa joukolle, jolla oli vain vähän suoraan ammuntaan valmentavaa koulutusta.
Upseerioppilas kuoli Hangon Syndalenissa Puolustusvoimien pimeätaisteluharjoituksessa joulukuussa.
Onnettomuustutkintakeskuksen mukaan ammunnassa käytettiin valonvahvistinta, jonka käytöstä joukolla ei ollut rutiinia. Lisäksi maalien sijoittelu ohjasi ampujan partion tulen vaarallisesti kohti uhrin partiota. Toisaalta taistelijan kypärän kiiluvalo muistutti heijasteaineella merkittyä maalia.
Onnettomuuden uhri kuoli välittömästi
Onnettomuustutkinta kesti kaikkiaan 8 kuukautta. Tutkinnanjohtaja Kai Valonen kertoo, että tutkinnassa kuultiin varusmiehiä ja Puolustusvoimien henkilökuntaa.
Onnettomuus sattui liikkuvassa pimeäammuntaharjoituksessa, jossa oli mukana noin 30 merisotakoulun merivalvontaa opiskelevaa upseerioppilasta. Valonen korostaa, että alueella oli kyseisellä hetkellä hyvin pimeää.
Onnettomuuden uhri kuoli välittömästi toisen varusmiehen ampumaan vahingonlaukaukseen. Ampuja oli luullut vähän matkan päässä edessään ollutta polviasennosta noussutta varusmiestä nousevaksi maaliksi.
Harjoituksessa mukana ollut kenttäsairaanhoitaja ei voinut tehdä mitään uhrin pelastamiseksi.
Puolustusvoimien turvatoimissa useita puutteita
Upseerioppilaat käyttivät harjoituksessa melko uudenmallisia valovahvistimilla varustettuja rynnäkkökivääreitä. Onnettomuustutkintakeskuksen johtaja Veli-Pekka Nurmi kertoo, että heille ei ollut ehtinyt muodostua rutiinia valovahvistimien käytöstä. Lisäksi varusmiesten käsitykset sallitusta ampumasuunnasta vaihtelivat.
– Pitäisi olla mahdollisimman yksiselitteistä, mitkä ovat sallitut ampumasuunnat, Nurmi tähdentää.
Nurmen mukaan tilannekuvan ylläpito harjoituksessa oli ollut vaikeaa niin kouluttajille kuin varusmiehillekin.
– Liikesuunnitelma ja maalitoiminta oli esitetty liian ylimalkaisesti ampumakäskyssä. Tässä on selvästi parantamisen varaa jatkoharjoituksia varten. Meidän käsityksemme mukaan jokaisella partiolla tulisi näin vaativassa harjoituksessa olla oma tulitoiminnan valvoja.
Onnettomuustutkintakeskuksen mukaan Puolustusvoimilla ei ole ollut menettelyä tiedon vaihtamiseksi ammuntojen turvallisista käytännöistä joukko-osastojen kesken.
– Samat varomääräykset koskevat koko Puolustusvoimia. Yksi meidän suositustemme avain onkin siinä, että ohjaamme Puolustusvoimia rakentamaan järjestelmän, jolla hyvät käytännöt ja tieto myös huonoista käytännöistä levitetään eri joukko-osastoihin.
Nurmi arvostelee myös Puolustusvoimien ja sen ulkopuolisten viranomaisten välistä yhteistyötä.
– Tässä tapauksessa oli selvästi vaikeuksia kommunikoinnissa siviiliviranomaisten ja Puolustusvoimien välillä. Siviiliviranomaiset eivät tunteneet Puolustusvoimien ampuma-alueella olevaa hyvää pelastuspalvelupistejärjestelmää. Se aiheutti tässä tapauksessa sekaannusta, joskaan sillä ei ollut nyt merkitystä uhrin pelastamisen kannalta. Lisäksi joukko-osastolta puuttui kriisiapusuunnitelma, jollainen sillä olisi pitänyt olla. Myös se viivästytti kriisiavun saantia, että Puolustusvoimilla ei ollut menetelmää paikallisen terveys- ja sosiaalitoimen hälyttämiseksi.
Onnettomuustutkintakeskus tähdentää, että Puolustusvoimien on kehitettävä jatkuva menettely, jossa harjoitusalueiden ja varuskuntien pelastussuunnitellussa tarkastetaan eri toimijoiden hälytysjärjestelyt ja kyky toimia onnettomuustilanteissa sekä sovitaan yhteistyömenettelyt. Tärkeimmät sidosryhmät ovat hätäkeskus, alueen pelastustoimi, ensihoito, muu terveydenhuolto ja kriisiavun puolesta myös paikallinen sosiaalitoimi.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.