Mainos

Onnettomuustutkintakeskus: Ministeriön luonnos ohittaa suositukset paloturvallisuudesta

Onnettomuustutkintakeskus arvostelee ympäristöministeriön asetusluonnosta paloturvallisuudesta. Keskuksen mukaan luonnos ei ota huomioon tutkintaan perustuvia suosituksia, joilla parannettaisiin paloturvallisuutta.

Onnettomuustutkintakeskus suosittelee uuteen asetusluonnokseen monia turvallisuutta parantavia toimia. Suositukset perustuvat vakavien tulipalojen tutkintaan.

Tutkintakeskus suosittaa muun muassa, että uusiin ja peruskorjattaviin kerrostaloihin asennettaisiin automaattinen sammutuslaitteisto. Tämä toive on esitetty ympäristöministeriölle ensimmäistä kertaa jo vuonna 2014.

Parannuksia pitäisi tehdä myös julkisiin rakennuksiin. Onnettomuustutkintakeskuksen mukaan kouluihin pitäisi saada automaattiset paloilmoitinjärjestelmät ja kunnolliset kuulutuslaitteistot.

Esimerkiksi Kouvolassa sattui vuonna 2014 koulupalo, joka kehittyi kenenkään huomaamatta voimakkaaksi ja uhkasi oppilaiden turvallisuutta. Koulussa ei ollut automaattista paloilmoitinta.

Suomessa kuolee vuosittain vajaat 100 henkeä tulipaloissa eikä määrä ole ollut merkittävästi vähenemässä.

  

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.