Onnettomuustutkintakeskus kiinnostui Powerparkin monsteriauto-onnettomuudesta

Monsteriautonäytöksen eilinen onnettomuus kiinnostaa poliisin lisäksi myös Onnettomuustutkintakeskusta.

Pohjanmaan poliisilaitoksen vuorossa ollut komisario määräsi heti poliisitutkinnan aloitettavaksi, kun tieto useita loukkaantumisia aiheuttaneesta onnettomuudesta tuli.

– Kun määräsin tutkinnan, niin meillä ei ollut tietoa tilanteen kokonaisvakavuudesta. Vain se, että on useita loukkaantuneita, ja se jo riittää, kertoo komisario Pauli Latvanen Pohjanmaan poliisilaitokselta.

Poliisi keskeytti tapahtuman välittömästi, ja tutkinta alkoi heti kun tutkijat ehtivät paikalle. 

– Tekninen tutkinta tapahtumapaikalla kesti myöhäiseen iltaan, kertoo Latvanen.

Poliisitutkinnassa selvitetään tapahtumien kulku ja vastuut. Ketään ei epäillä rikoksesta, vaan tämän tutkinnan perusteella ratkaistaan, onko rikostutkintaa syytä aloittaa.

Myös Onnettomuustutkintakeskus on käynnistänyt omat alustavat tutkimuksensa.

– Olemme tavallaan samassa tilanteessa kuin poliisi, eli selvitämme, onko tarvetta jatkotutkimuksille, kuvailee Onnettomuustutkintakeskuksen johtaja Veli-Pekka Nurmi MTV Uutisille.

– Meidän kannaltamme tapaus on mielenkiintoinen, koska tapahtumaan tulleita katselijoita on loukkaantunut. Jos järjestetään tapahtuma, niin katselijan pitää voida käydä siellä ilman, että loukkaa itsensä katsomossa, sanoo Nurmi.

– Jos yleisö ei olisi ollut vaarassa ja loukkaantuneet olisivat olleet esimerkiksi tapahtumaan osallistuvia kuljettajia tai mekaanikkoja, niin silloin tapaus ei kuuluisi Onnettomuustutkintakeskukselle, selittää Nurmi virastonsa toimintaa.

Onnettomuustutkintakeskus tekee päätöksen varsinaisen onnettomuustutkinnan aloittamisesta mahdollisesti jo huomenna tai viimeistään tiistaina.

Lue myös:

    Uusimmat