Onnelaan saapuu uusi kasvo – astuu Pekka Strangin saappaisiin: "Oli siinä varmaan joku kemia olemassa, koska minut valittiin rooliin"

Max Forsman korvaa Pekka Strangin Onnelan uudella kaudella.

Suosikkisarja Onnelan kolmannen kauden jaksot alkoivat C Morella 19. joulukuuta. Uusissa jaksoissa päähenkilöt kohtaavat uusia haasteita sekä työelämässä että perhe-elämässä.

Kolmannella kaudella sarjassa nähdään uusi kasvo, kun Max Forsman aloittaa Markuksen roolissa. Aiemmin roolia näytteli Pekka Strang.

– Minut on otettu todella hienosti vastaan. On ollut todella virkistävää tehdä uusien ihmisten kanssa, Forsman kertoi MTV Uutisille sarjan kuvauksissa lokakuussa.

Forsman näyttelee sarjassa Anna-Maija Tuokon puolisoa. He tapasivat toisensa ensimmäistä kertaa Forsmanin koekuvauksissa.

– Oli siinä varmaan joku kemia olemassa, koska minut valittiin rooliin.

Forsman kokee, että on saanut tehdä Markuksen roolista omanlaisensa.

– Tällaista työtä ei voi tehdä sillä lailla, että jatkaa jonkun toisen työtä. Se on ihan mahdotonta.

Onnelan uudet jaksot torstaisin C Moressa.

Lue myös:

    Uusimmat