Onko teilläkin usein sotkuista? Tällainen koti pysyy siistinä helposti – lue vinkit!

Siivoaminen helpottuu huomattavasti, kun osaa kiinnittää oikeisiin asioihin huomiota. Listasimme vinkit, joiden avulla koti sekä pysyy helpommin puhtaana että on nopeampi siivottava.

Onko kotisi jo kohta siivouksen jälkeen samanlainen pommi kuin aikaisemminkin? Muutamalla pienellä asialla on suuri vaikutus kodin viihtyisyyteen ja siivoustarpeeseen.

Pois turha tavara

Jos kotisi muistuttaa jatkuvasti sotatannerta, on selvää että sinulla on liikaa tavaraa. Pyri pitämään pinnat mahdollisimman tyhjillään ylimääräisistä tavaroista – muutama esine riittää. Käy läpi kaikki tavarasi ja valikoi niistä vain ne, joita oikeasti tarvitset. Muut joutavat kierrätykseen tai roskikseen. Tarpeelliset tavarat kannattaa sijoittaa ovellisiin kaappeihin piiloon, josta ne eivät vaikeuta pölyjen pyyhkimistä.

Kulkuväylät vapaiksi

Jotta siivoaminen sujuu helposti, kannattaa kulkuväylät ja lattiapinnat pitää mahdollisimman vapaana tavarasta. Esimerkiksi lattian halki kulkevat johdot voi kiinnittää kulkemaan seinän viertä pitkin ja ylimääräisiä huonekaluja viedä pois tilasta, sillä ne tekevät huoneen vain täyteen ahdetun näköiseksi ja vaikeuttavat siivousta.

Lasten lelumäärä hallintaan

Onko sotkun syy usein lasten leluissa ja leikeissä? Lasten leikille on annettava tilaa, mutta jäljet on myös siivottava. Tee siitä mahdollisimman helppoa: Esimerkiksi olohuoneeseen voi tuoda suuren ja kauniin leluarkun, jonne lelut on helppo laittaa leikin jälkeen.

Usein lapsilla on liikaa leluja, jotka vievät turhaa säilytystilaa, Mitäpä jos raivaisit lapsen kanssa osan hetkeksi vaikka ullakolle? Kun leikeissä mukana olevat lelut alkavat kyllästyttää, voidaan niitä vaihtaa säilytyksessä oleviin.

Katse materiaaleihin

Jos materiaaleja on helppo pitää puhtaana, on siivoaminen huomattavasti helpompaa. Muista siis aina kiinnittää huomiota pesu- ja hoito-ohjeisiin ja valikoi materiaaleja, jotka eivät vaadi runsasta huoltoa – esimerkiksi alcantara on sekä helppohoitoinen että ylellinen materiaali.

Väärät materiaalivalinnat sen sijaan saattavat aiheuttaa lisävaivaa. Esimerkiksi pölyä keräävät karvalankamatot kannattaa jättää kauppaan, jos haluaa päästä helpolla.

Siivousvälineet kuntoon

Jotta siivoaminen sujuu helposti, on välineiden oltava kunnossa. Jokainen tietää, miten hankalaa on pestä lattiaa liian laihalla mopilla tai vanhalla rätillä. Etenkin toimiva ja tehokas imuri on tärkeä osa kodin helppoa huoltoa.

Valikoi vielä raikkaita tuoksuja tuovia pesuaineita, niin kotia on entistä mukavampaa pitää puhtaana.

Säännöllisyyttä peliin

Siivoa koti kunnolla vähintään kerran viikossa. Kun teet näin huomaat, että puhtaanapitoon kuluu huomattavasti vähemmän aikaa, kun et joudu kerralla siivoamaan suuria sotkuja.

Ota tavaksesi vaikkapa järjestellä sotkut pois joka ilta ennen nukkumaan menoa. Näin saat joka aamu herätä puhtaaseen kotiin.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat