Yhdysvallat jatkaa edelleen puhtaalla pelillä jääkiekon MM-kisojen A-lohkossa, kun se kaatoi Itävallan 4-1 Tampereella keskiviikkona.
Yhdeksi isoksi hetkeksi muodostui Lane Hutsonin 3-1-osuma päätöserän alussa. Hutsonin maalin voi hyvällä syyllä nostaa turnauksen komeimpien joukkoon, sillä hän puhkoi päästä päähän kestäneellä soolollaan koko Itävallan ryhmityksen.
Katso Hutsonin huima maali yllä olevalta videolta!
Itävallan Thomas Rafflin 1-1-tasoitus ei tälle paljon hävinnyt, sillä sitä edelsi melkoinen syöttökuvio (video alla).
LUE MYÖS: Nämä kappaleet soivat Leijonien pukukopissa – voiton jälkeen vain yksi artisti pauhaa ennen Käärijää
Päätöserässä nähtiin myös dramatiikkaa, kun Itävallan Bernd Wolf loukkaantui pahannäköisesti rangaistuslaukaustuomioon johtaneessa tilanteessa (video alla). Wolf talutettiin ulos kaukalosta. Häntä rankkarissa paikannut Dominic Swerger epäonnistui.
Yhdysvallat on voittanut kaikki neljä otteluaan. Se kohtaa alkulohkossa vielä Tanskan, Ranskan ja Ruotsin, joista Tanska ja Ruotsi on kerännyt kolme voittoa. Itävallan saldo on yksi piste neljästä pelistä.
Latvia juhli B-lohkossa
Toinen kisaisäntä Latvia otti B-lohkossa toisen voittonsa peräkkäin, kun riemukkaan Tshekki-päänahan jälkeen se kaatoi Norjan 2-1 keskiviikkona.
Toisen erän myllyttänyt, mutta päätöserässä otettaan hieman menettänyt Latvia rakensi voittonsa 39 sekunnin mittaisella tehohetkellä 24. peliminuutilla. Rodrigo Abols ja Toms Andersons saivat osumillaan kotiyleisön villiintymään (video alla).
Latvialla on nyt viisi pistettä neljästä ottelusta, Norjalla neljä.
Uusimmat
-
16:20
MTV seuraa: Leijonat kohtaa MM-shokeeraajan – Suomelta yllätysveto: "Pitikö sen näin mennä?"
-
16:10
Voiko tämä olla totta? Chloe muuttuu silminnähden nuoremmaksi kasvoteippien avulla
-
16:09
Slovakian Fico edelleen teho-osastolla – epäilylle syytteet murhan yrityksestä
-
16:06
Slovakian pääministeriä ampuneen naapuri järkyttyi teosta: "Hän on fantastinen mies, en voi ymmärtää tätä"
-
15:35
Kylmä kevät viivästyttää viljelyitä – kuinka käy uusien perunoiden?
-
15:25
Suora lähetys kello 16: Miten käy koulutuksen ja tutkimuksen? Katso Helsingin yliopiston eurovaalitentti
-
15:19
Tässäkö syy Leijonien ykkösketjun ongelmiin? Asiantuntijalta merkitsevä huomio NHL-avusta: "Miettiikö hän tällä hetkellä liikaa"
-
15:11
Ukrainan sotilas avautuu: "Ei ensimmäistä puolustuslinjaa, se oli petos" – jalkaväen kuvaama video näyttää Harkovan hyökkäyksen ensihetket
-
15:05
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
15:01
Paljastuksia Euroviisujen kulisseista! Erikoinen tapahtuma aiheutti hämmennystä
-
14:58
Oikaisu: Rantabaari-näyttelijä Jessica Öystilää syytetään järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta
-
14:39
Hallitus esittää EU- ja ETA-maiden ulkopuolisille opiskelijoille täyskatteellisia lukuvuosimaksuja
-
14:15
Onko tässä ihanteellisin tapa leikata voileipä? Ryanin "mullistavasta" hoksauksesta hitti
-
14:04
Ukraina väittää Venäjän pidättäneen ja surmanneen siviilejä Harkovan seudulla
-
14:04
Sano hei hei helteille: Eivät tule heti takaisin
-
13:52
"Venäläiset toteavat, että voihan paska" – Naton puolustussuunnitelmat siirtyvät paperilta käytäntöön
-
13:32
Yhdysvaltain väliaikainen satamalaituri on ankkuroitu Gazan rannalle – satoja tonneja avustustarvikkeita valmiina toimitettavaksi
-
13:31
Vuoden valmentajaksi valittu Gordon Herbert jättää Saksan maajoukkueen
-
13:30
K&T: Nanna Karalahdelta löydettiin vuosi sitten melanooma
-
13:19
Autoilija törmäsi jalankulkijaan Turussa
-
Lataa lisää