Onko lapsesi valinnut hyvän puolison? Näistä merkeistä tiedät
Vävyyn tai miniään ei tarvitse olla aina erityisen hullaantunut – mutta jos hänestä löytyy tiettyjä positiivisia piirteitä, on lapsesi tehnyt todennäköisesti hyvän valinnan.
”Mitä ihmettä tyttäreni näkee hänessä?” saatat kysyä itseltäsi, jos hänen siippansa nauraa kuin hyeena.
Tai jos miniäsi taloudenhoito lähentelee kaaosta, saatat ihmetellä poikasi valintaa:
”Olisin kuvitellut hänen valitsevan kumppanikseen jonkun siistimmän ja järjestelmällisemmän. Jonkun minun kaltaiseni.”
Kyseiset pohdinnat ovat täysin luonnollisia – toisaalta myös aika turhia. Todellisuudessa pinnallisilla asioilla on lopulta hyvin vähän merkitystä lapsesi onnen kanssa. Tärkeämpiä ovat kumppanin muut ominaisuudet, joiden olemassaolo voi johtaa hyvään ja vahvaan suhteeseen – vastaavasti parisuhde voi tyssätä niiden puutteeseen.
Parisuhteisiin erikoistuneen psykoterapeutti Lisa Brooke Kiftin mukaan on olemassa useita merkkejä, joista voi päätellä lapsen valinneen puolisokseen oikean ihmisen. Kiftin mukaan hyvä miniä tai vävy...
…voi nauraa itselleen ja muiden kanssa
Nauru tuottaa kehossa endorfiinia, mutta on myös toimiva keino jännitteiden purkamiseen, Kift sanoo. Kyky nauraa paljastaa ihmisessä leikkisän puolen, mutta lujittaa myös parisuhdetta. Liian vakavasti itsensä ottavat ihmiset voivat nähdä huumorin henkilökohtaisena loukkauksena, ja jopa suuttuvat tai vetäytyvät – joista kumpikaan ei ole hyvä piirre ongelmia ratkaistaessa.
…tekee yhteistyötä – ei ole marttyyri tai diktaattori
Yhteistyö aviolittossa ei tarkoita välttämättä kaiken tekemistä puoliksi, vaan enemmin yhteisiä ponnistuksia – molemmat puolisot ymmärtävät ja hyväksyvät roolinsa joka tilanteessa. Kummankaan ei tarvitse tuntea oloaan kuormitetuksi tai ärtyneeksi. Molemmat auttavat lastenhoidossa, laskujen maksussa, pyykkäämisessä – aina tarpeen mukaan.
…elää kumppanin kanssa yhdessä – mutta hänellä on myös oma elämä
– Tasapainoinen elämä, jossa huomioidaan sekä avioliitto että oma itse on tärkeää. Ihminen on parhaimmillaan kumppanina silloin, kun tuntee itsensä kokonaiseksi, Kift sanoo.
Turvallisessa avioliitossa kumpikin voi toteuttaa itseään ilman pelkoa suhteen pilaamisesta – ja niin, että toinen arvostaa toisen kiinnostuksen kohteita.
…pitää sanansa
– Parien täytyy pystyä luottamaan toisiinsa ja tietämään, että toinen tekee sen, mitä on luvannut, Kift sanoo.
Jos luottamus rikkoontuu, ongelmat voivat kasvaa ja ajan myötä horjuttaa avioliiton peruspilareita.
...ymmärtää avoimuuden merkityksen
Kaikki eivät opi lapsuudessaan ongelmien käsittelyä, kuuntelutaitoa tai empatiakykyä. Jos lapsesi puolisolla on näitä taitoja, tai hän haluaa oppia niitä, käsillä saattaa olla valioyksilö.
– Huono kommunikointi sekä keskustelujen pitkittäminen voivat rikkoa liiton, Kift sanoo.
Loppujen lopuksi: jos pari ei voi keskustella, kuinka he voisivat ratkoa väistämättä vastaantulevia ongelmia?
...tukee puolisonsa unelmia ja tavoitteita
Hyvä puoliso tukee kumppaniaan vaikkapa silloin, jos tämä haluaa palata takaisin opintojen pariin – vaikka se merkitsisi hänelle enemmän vastuuta lastenhoidosta. Tai on tukena silloinkin, kun toisella työkiireet kahmaisevat suuren osan ajasta. Toisin sanoen, hyvä siippa ei tue vain sanoin, mutta myös teoin.
…ei luovuta helpolla
Kun elämä näyttää rankemman puolensa, hyvä puoliso ei lähde lätkimään. Kiftin mukaan hyvä siippa ymmärtää, että hyvä suhde on jotain, jonka vuoksi kannattaa taistella. Kumppani, joka uhkaa erolla aina kun matkassa on mutkia, on vain kiristäjä.
...näkee kumppaninsa myös ystävänä, ei vain aviopuolisona
Fyysinen vetovoima on toki tärkeää ja hyvät tulot tuovat turvaa, mutta loppujen lopuksi vahvat liitot rakentuvat hyvään ystävyyssuhteeseen. Niissä puolisot todella pitävät toisistaan. Heillä on oikeasti hauskaa yhdessä ja kuten kaikissa hyvissä ystävyyssuhteissa, he kunnioittavat toisiaan.
Lähde: Grandparents.com
Kuva: Colourbox.com
Uusimmat
-
19:26
Povaako Blinkenin Suomen-vierailu Bidenin tuloa? Tutkija: "Tyypillistä, sitä on nähty muidenkin maiden kohdalla"
-
19:01
Tee tämä kodin pikasiivous, kun aika on kortilla – Marttojen asiantuntija neuvoo: "Kannattaa huolehtia siitä, että..."
-
18:45
Emil Ruusuvuorelle kylmää kyytiä bulgarialaiskäsittelyssä – Heliövaara ja Glasspool jatkoon
-
18:40
Espoossa kadoksissa olleet lapset ovat löytyneet – "Parivaljakko palautettu retkeltään kotiin"
-
18:34
Noin 50 ihmistä joutui merihätään Helsingissä – vesibussi hajosi kesken matkan
-
18:31
Lajiliitto kielsi kehojen kommentoimisen – taustalla maajoukkuevalmentajaa koskeva kurinpitoprosessi
-
18:20
Ensitreffit alttarilla -Niina muistelee herkällä kuvalla avioitumistaan: "Tässä ollaan vieläkin"
-
18:06
Pääministeri Marin korosti vahvaa tukea Ukrainalle Moldovan huippukokouksessa – MTV seuraa sotaa
-
18:03
Haukkasiko Apple liian ison palan? Uuden megatuotteen kanssa ennennäkemättömiä ongelmia
-
17:52
Jasper Pääkkönen puolustaa Inarijärven hotellihankettaan "positiivisuuden kierteellä" – vastustajien mukaan koko ala on "ylikuumentunut"
-
17:51
Karjuvat kadetit kisasivat Pasin-vedon mestaruudesta – Suomi-Ruotsi-otteluhan siitä tuli
-
17:49
Petteri Orpo Venäjän Ahvenanmaan-konsulaatista: "Historiallinen jäänne" – pitää ulkoministeri Blinkenin vierailua erittäin tärkeänä
-
17:49
Näin Liiga-pomo perustelee tuoretta kohupäätöstä MTV Urheilulle – "Meillä on kovat paineet"
-
17:22
Tutkija Ruotsin Nato-jäsenyyden etenemisestä: Erdogan ei enää hyödy vitkuttelusta
-
17:01
Spice girls -tähti Mel B upeissa uimapukukuvissa tyttärensä ja äitinsä kanssa
-
17:00
Jälleen uusi mahtipontinen purjelaiva vierailulla Helsingissä
-
16:41
Melumuuripalo Ala-Tikkurilassa saatu hallintaan
-
16:32
Somessa leviää väitteitä lapsia pakettiautoihin houkuttelevista miehistä – poliisi on lisännyt valvontaa Espoon Nöykkiössä
-
16:30
Tutkimus: Koronasulku vaikutti ihmisten muistiin vankeuden tavoin
-
16:26
Ullanlinnan murhasta epäilty psykiatri vaati päästä vapaaksi vankeudesta – oikeus ei suostunut pyyntöön
-
Lataa lisää