Alen loppurysäys päättää tavallisesti alkuvuoden alennusmyynnit ennen kuin uuden sesongin tuotteet pääsevät vaateliikkeissä paraatipaikoille. Missä alen loppurysäys tänä vuonna viipyy?
Tavallisesti tammikuun lopulla vaateliikkeiden alennusmyynnit huipentuvat alen loppurysäykseen ja alennustuotteiden viimeisimmät kappaleet myydään hyvinkin korkeilla alennuksilla. Tänä vuonna trendi on toinen: Alennusmyynnit alkoivat tavallista aiemmin ja alen loppurysäys ei näy katukuvassa juuri ollenkaan.
– Uudet mallistot ovat nyt lähestulkoon kokonaan esillä alennustuotteiden sijaan, pukeutumisneuvojamestari Kikka Seppä kertoo MTV Lifestylelle.
Viime vuoden lopulla jo ennen joulua osa vaateliikkeistä aloitti alennusmyyntinsä – ja tämä on Suomessa poikkeuksellista. Keskieurooppalaiseen tapaan alennusmyyntejä vauhditettiin jo heti vuodenvaihteen jälkeen tuntuvilla alennuksilla ja nyt vaikuttaa siltä, että suomalaisille tuttu alen loppurysäys jää liki kokonaan näkemättä. Tulevan sesongin vaatteet sitä vastoin ovat näyttävästi esillä, vaikka eletään vielä tammikuuta.
– Suuret kuudenkymmenen prosentin alennukset on laitettu pieniin telineisiin taka-alalle ja uudet mallistot ovat etualalla. "Uutta"-kylttejä on ihan joka puolella. Nyt ei ole enää mitään loppurysäys-kylttejäkään esillä. Alennustuotteet ovat nyt huonoimmalla alueella ja uusi mallisto on parhaimmalla alueella, Seppä kertoo.
Mitä alennusmyynneistä kannattaisi nyt etsiä? Pukeutumisneuvojamestarin mukaan äärikokoja etsiville alennusrekit voivat nyt olla oikea aarreaitta.
– Jäljellä on nyt paljon viimeisiä kokoja ja erikoisempia yksittäiskappaleita, Seppä vinkkaa.

