Ompele varjostin vanhasta kauluspaidasta

Vanha kellertävä, hapsukoristein viimeistelty jalkalampun varjostin ei miellyttänyt nykynaisen silmää. Tilalle täytyi saada jotain rauhallista, kauniisti valoa suodattavaa ja vaaleaa. Vaatekomerosta löytyi pellavainen kauluspaita, joka muokkaantui kauniiksi varjostimeksi muutaman illan aherruksella.

Vanha varjostin oli liimattu runkoon ja se lähti helposti repäisemällä. Myös hapsurimpsu oli liimattu, mutta se vaati irrotakseen veistä ja tahdonvoimaa. Kun varjostimen runko oli siistitty, alkoi uuden suunnittelu.

Vanha jalkalamppu kaipasi raikastusta ja valkoinen pellava oli toivelistan ykkösenä. Omasta kirppisvaatteiden kasasta löytyi valkoinen, pellavainen kauluspaita, josta tarkalla silmällä löytyi myös kahvitahra. Eihän sellaista myydä, siitä muokataan varjostin!

Kauluspaita purettiin saumoistaan paloiksi. Nappilistat, kaulukset ja mansetit irrotettiin ja palautettiin kaappiin odottamaan toista inspiraatiota. Osat leviteltiin varjostimen rungon päälle ja aseteltiin, kunnes palaset löysivät paikkansa. Palaset saavat roikkua tässä vaiheessa 5-10 senttiä varjostimen alapuolelle, jotta niissä on tarpeeksi käännösvaraa alareunan huolittelua varten.

Palat kiinnitettiin toisiinsa nuppineuloilla samalla kuositellen niin, että kankaat myötäilevät kaikkialla varjostimen muotoja. Kun jokainen palanen oli löytänyt paikkansa, kangaspalat harsittiin toisiinsa värikkäällä langalla.

Harsimisen jälkeen kangas käännettiin varjostimen päälle oikein päin ja tarkastettiin, ettei se kupruile tai kinnaa mistään. Kun kaikki oli kohdillaan, ommeltiin palaset toisiinsa harsintalankaa myötäillen. Lopuksi vielä harsintalangan poisto ja varjostimen asettelu rungon päälle.

Tämän varjostimen helma viimeisteltiin vaaleilla ja harmailla napeilla. Sen voi koristella myös pitsillä tai koristenauhalla. Diskopallotunnelmaa fanittava voi ommella varjostimen täyteen hopeisia paljetteja, joulua odotteleva koristaa valaisimen punaisilla helmillä.

Teksti & kuvat: Henna Kekki

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat