Omatoimikirjastojen määrä kasvussa - näin kirjasto säilyy

Omatoimikirjastojen määrä on kasvussa. Suomen Kirjastoseuran mukaan omatoimikirjastoja on kymmenkunta eri puolilla maata ja niiden perustamista suunnitellaan usealla paikkakunnalla.

Omatoimikirjastoissa on henkilökunta paikalla vain osan aikaa päivästä tai sitä ei ole ollenkaan. Kirjastoon pääsee kirjastokortilla ja siihen liitetyllä koodilla.  

Omatoimisuus mahdollistaa aiempaa pidemmät aukioloajat tai jopa kirjaston olemassaolon pienellä paikkakunnalla. Lisäksi uusi toimintamalli on paikoin lisännyt kirjastojen kävijämääriä sekä tuonut niihin uusia asiakkaita.  

Esimerkiksi Oulussa kokemukset omatoimikirjastoista ovat hyviä, ja kaupungissa ollaankin lisäämässä niiden määrää.  

– Tämä on hyvä konsti parantaa palvelua aika pienin lisäkustannuksin, Oulun kaupungin kirjastotoimen apulaisjohtaja Maija Saraste kertoo.

Vaikka omatoimiaikaan kirjastossa ei ole paikalla henkilökuntaa, Sarasteen mukaan minkäänlaisia ongelmia tai järjestyshäiriöitä ei ole ilmaantunut.  

Koodi ja kamera valvovat 

– Ihmiset ovat tosi iloisia siitä, että tällainen mahdollisuus on. Omatoimikirjasto sopii monen arkirytmiin.  

- Omatoimikirjastot ovat erinomainen juttu, jos ne suunnitellaan ja toteutetaan hyvin. Pelkät säästöt eivät voi olla toiminnan perusta,  Suomen Kirjastoseuran toimistopäällikkö Kristiina Kontiainen sanoo.

Omatoimikirjasto mahdollistaa sen, että asiakas pääsee kirjastoon myös virallisten aukioloaikojen ulkopuolella, parhaimmillaan aamuvarhaisesta iltamyöhään asti. Hän avaa sähköisen lukon omalla kirjastokortillaan ja touhuaa kirjastossa itsenäisesti. Henkilökuntaa ei omatoimiaikaan ole paikalla.  

- Minkäänlaisia ongelmia tai järjestyshäiriöitä ei ole ollut. Ihmiset kunnioittavat yhteistä omaisuutta, Oulun kaupungin kirjastotoimen apulaisjohtaja Maija Saraste kertoo.  

Hänen mukaansa häiriöitä osaltaan estävät kontrolloitu sisäänpääsy ja kameravalvonta.  

Kirjastovirkailijaa tarvitaan yhä

Oulussa on tällä haavaa kaksi omatoimikirjastoa, mutta niiden määrää lisätään vielä tämän vuoden aikana. Sarasteen mukaan myös kirjastojen omatoimiaikoja ollaan pidentämässä myöhäisempään iltaan ja mahdollisesti lauantaille asiakkaiden toivomusten mukaisesti.  

- Tämä on hyvä konsti parantaa palvelua aika pienin lisäkustannuksin. Kirjastot eivät voi jäädä kiinni vanhoihin aukioloaikoihin samaan aikaan, kun kaupat ovat auki iltamyöhään.  

Mynämäen Mietolassa Varsinais-Suomessa on viime vuoden helmikuusta asti ollut toiminnassa omatoimikirjasto, jossa ei ole henkilökuntaa paikalla muuta kuin silloin tällöin järjestelemässä paikkoja. Kunnan kulttuuri- ja kirjastopalveluvastaava Viktoria Kulmala myöntää, että ratkaisu ei ole paras mahdollinen.  

- Se mahdollistaa kirjaston aukiolon joka päivä. Se on hyvä meneville ihmisille mutta huono niille, jotka haluaisivat jutella virkailijan kanssa. Paras ratkaisu olisi, että virkailija olisi paikalla muutaman tunnin.  

Kirjastoseuran Kontiainen ei pidä toivottavana, että kirjastot toimisivat kokonaan itsepalveluperiaatteella. Samaa mieltä on Oulun Maija Saraste. Hän muistuttaa, että kirjastovirkailijoita tarvitaan moniin tärkeisiin tehtäviin, kuten kirjavinkkauksiin, neuvomiseen ja kouluyhteistyöhön.   

Lue myös:

    Uusimmat