Olympiavoittaja Tori Bowien, 32, kuolinsyy paljastui ruumiinavauksessa
Bowie löydettiin kuolleena sängystään kotoaan Floridassa 2. toukokuuta. Hän oli ollut ruumiinvausraportin mukaan noin kahdeksannella kuulla raskaana ja synnyttämässä, kun hän menehtyi synnytyskomplikaatioihin.
Viranomaisten mukaan Bowie saattoi kärsiä hengitysvaikeuksista ja eklampsiakohtauksesta eli verenpaineen äkillisestä noususta aiheutuneesta raskauskouristuksesta.
Oikeuslääkäri totesi Bowien kuolintavan luonnolliseksi.
Bowie löydettiin, kun Orangen piirikunnan apulaissheriffit olivat tekemässä hyvinvointitarkastusta saatuaan ilmoituksia, ettei naisesta ollut havaintoja moneen päivään.
Bowie saavutti olympialaisissa yhden kutakin mitalia Rio de Janeirossa vuonna 2016: kultaa 4x100 metrin viestissä, hopeaa 100 metrillä ja pronssia 200 metrillä.
Maailmanmestaruuksia hän juhli Lontoossa 2017 sekä 100 metrillä että 4x100 metrin viestissä. Hän saavutti lisäksi MM-pronssia 100 metrillä 2015.
Bowie kilpaili urallaan myös pituushypyssä, jossa hän sijoittui neljänneksi Dohan MM-kisoissa 2019.
Yleisurheiluvideot
Uusimmat
-
07:06
Pörssisähkön keskihinta jää myös tänään miinukselle
-
07:04
MTV Puolassa: Suomessa etenevä käännytyslaki huolettaa rajalla siirtolaisia auttavia – "Tehkää käännytyksiä, jos haluatte ruumiita"
-
07:00
Kuvataiteilija Maarit alkoi yllättäen sokeutua opiskeluaikanaan – eli vuosikymmenen täysin väärän diagnoosin kanssa: "Tämä on niin harvinainen sairaus"
-
06:58
Aleksander Barkoville NHL-palkintopysti!
-
06:58
Zelenskyi: Ukrainan liittolaiset pelkäävät Venäjän mahdollista tappiota sodassa
-
06:34
Luonnonsuojelualueen kupeeseen ilmestyi iso lämpöputki Espoossa, asukkaat tyrmistyivät: "Syvää surua ja järkytystä"
-
06:30
Leijonat-järkäle runteli Kanadan NHL-kultapoikaa – sitten tuli vihat niskaan: "Tulivat päälle"
-
06:29
Syöpä vai sittenkin jotain viatonta? Tätä kaikkea ihon alta löytyvä patti voi olla
-
06:02
Tuomas Korkeamäki on ollut viisi vuotta jumissa väliaikaisella osastolla: "Et koskaan täysin tiedä, mitä lapsellesi tapahtuu"
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
Lataa lisää