Ollaanko Suomeen lennättämässä lisää lapsia al-Holin leiriltä? ”Ei voida mennä asioiden edelle”

Ensimmäiset Al-Holin leiriltä tulleet lapset kuljetettiin lentokentältä poliisisaattueessa 0:55
Lapsia tuotiin Suomeen viikonloppuna.

Suomi lennätti viime lauantaina Syyriasta Suomeen kaksi lasta, jotka olivat eläneet Syyrian al-Holin leirissä. Kotiutuslento oli pitkän valmistelun tulos, ja ministeriössä jatkuvat valmistelutyöt myös tästä eteenpäin. Mitään ajankohtaista toimintaa ei tiettävästi ole kuitenkaan käynnissä.

Al-Holin leirillä on yhä kolmisenkymmentä suomalaislasta, minkä lisäksi leirillä on näiden vanhempia, julkisuudessa Isis-vaimoiksi kuvailtuja naisia. Kotiuttaminen perustuu tapauskohtaiseen harkintaan, joten on vaikea sanoa, kuinka lapsia halutaan auttaa ja keitä mahdollisesti kotiutetaan Suomeen.

Ulkoministeriöstä ei kommentoida sitä, onko ministeriöllä tulossa tai käynnissä uusia kotiutusoperaatioita, ja millä perustein henkilöiden kotiuttamisesta päätetään. Ministeriön mukaan toiminnasta pyritään kertomaan myös julkisuuteen.

– Me pyrimme tiedottamaan, jos tällainen (operaatio) on ajankohtainen, Pekka Shemeikka ulkoministeriöstä sanoo.

Kysymykseen siitä, tullaanko uusia kotiutuksia tekemään ja milloin, ministeriöstä ei kommentoida:

– Ei voida mennä asioiden edelle.

Lue myös:

    Uusimmat