"Olin joutua turhaan sukuelinleikkaukseen"
Jos Seppo Isotalo, 74, olisi kuusi vuotta sitten mennyt eturauhasleikkaukseen, hän saattaisi kärsiä nyt virtsanpidätysvaivoista ja impotenssista. Mies päätti kuitenkin jättää leikkauksen väliin.
– Voidaan sanoa, että tutkijaluonteeni pelasti minut turhalta leikkaukselta, Seppo Isotalo aloittaa.
Koko rumba alkoi kuutisen vuotta sitten rutiininomaisella lääkärikäynnillä, jolloin Isotalolle tehtiin PSA-testi. Siinä mitataan veren PSA-arvoja, jotka kohonneena saattavat viitata eturauhassyöpään.
Isotalon arvot olivat hiukan koholla, joten hänet määrättiin jatkotutkimuksiin.
– Tutkimusten jälkeen lääkäri sitten lopulta katsoi minua suoraan silmiin ja sanoi, että minulla on syöpä, Isotalo kertoo.
"Kirurgi odotti veitsi tanassa"
Ja rumba sen kuin jatkui. Isotalo kävi urologin vastaanotolla, tapasi kirurgin ja ramppasi kokeissa. Mutta koska Isotalo on ammatiltaan tutkija, hän halusi itse ottaa asioista selvää eikä luottaa varauksetta lääkäreiden mielipiteisiin.
– Kirurgi taisi odottaa jo veitsi tanassa minua leikkauspöydälle, mutta en suostunut. Tutustuin nimittäin uusimpiin aiheesta tehtyihin tutkimuksiin, joista ilmeni, että eturauhasen leikkauksesta ei olisi minulle mitään hyötyä, Isotalo sanoo.
– Ei ole olemassa tieteellistä näyttöä siitä, että eturauhasleikkaus tai sädehoito pidentäisi potilaan elinikää ainakaan minun ikäluokassani, hän täsmentää.
Leikataanko miehiä turhaan?
Isotalo ei siis suostunut minkäänlaisiin hoitoihin, ja siitä huolimatta, että lääkäri kuusi vuotta sitten totesi hänen sairastavan syöpää, hän voi vallan mainiosti.
– Olen itse asiassa tavannut muutaman lääkärin, jotka eivät usko, että mitään syöpää on koskaan ollutkaan, hän mainitsee.
Perehdyttyään asiaan Isotalo on vakuuttunut, että miehille tehdään PSA-testejä ihan turhaan. PSA-arvot kun voivat hänen mukaansa olla koholla monesta eri syystä, eikä näillä syillä välttämättä ole mitään tekemistä eturauhassyövän tai edes eturauhasen hyvänlaatuisen liikakasvun kanssa.
Isotalon käsityksen mukaan ne miehet, tai heitä hoitaneet lääkärit, jotka puhuvat PSA-testauksen puolesta, ovat käyneet läpi eturauhasleikkauksen, ja yrittävät lähinnä todistella itselleen, että leikkaus kannatti.
– Leikkaushärdelliin kun kuluu yhteensä ainakin vuosi, eikä siitä toivu kokonaan välttämättä koskaan. Totta kai näiden miesten täytyy todistella itselleen, ettei leikkaus ollut turha, Isotalo toteaa.
Terveelliset elämäntavat kunniaan!
Täysin välinpitämättömästi Isotalo ei kuitenkaan syöpäriskiin suhtaudu. Tutkiessaan tilastoja, hän törmäsi mielenkiintoiseen seikkaan: hänelle selvisi, että japanilaismiesten keskuudessa eturauhassyöpää ei juuri tavata, elleivät he sitten muuta Amerikkaan, sillä vaihtaessaan ruokavalionsa amerikkalaistyyppiseksi, heidän riskinsä sairastua moninkertaistuu.
Tästä viisastuneena Isotalo onkin alkanut kiinnittää enemmän huomiota ruokavalioonsa.
– Enemmän kalaa, enemmän kasviksia ja vähemmän punaista lihaa, hän luettelee.
Studio55/Elina Rantalainen
Onko sinulla tarina kerrottavanasi?
Studio55 etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.
Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme Studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä sähköpostia osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.
Uusimmat
-
22:57
Taidemaalari Françoise Gilot on kuollut 101-vuotiaana – tunnettiin Picasson muusana
-
22:54
Valtaisa veto! Viivi Lehikoinen juoksi upeasti Suomen ennätyksen
-
22:44
Real Madridin jättänyt Karim Benzema allekirjoitti muhkean ökysopimuksen Saudi-Arabiaan – jättibonukset sidottu kiistanalaiseen tavoitteeseen
-
22:34
WP: CIA tiesi Ukrainan armeijan suunnittelevan Nord Stream -putken räjäyttämistä
-
21:46
Rumalla skandaalilla ankarat seuraukset – lajihuipuille lätkäistiin elinikäiset pelikiellot
-
21:14
Muuttavatko tulvat Ukrainan vastahyökkäyksen suunnan? – Jarmo Lindberg: "Katseet kääntyvät Zaporizhzhjasta itään"
-
21:01
Sergey Hilman kertoo nyt, millainen operaatio kallonhionta oli – yllättyi ihmisten kommenteista: "Minulle toivottiin lobotomiaa"
-
20:54
Suomi karkottaa yhdeksän Venäjän suurlähetystössä työskennellyttä vakoojaa – "Historiallinen, suurin massakarkotus"
-
20:48
Mihin verkkotilaus jumiutui? Viivästyksiin usein kolme syytä
-
20:47
Pekka Haavisto Kahovkan padon räjäytyksestä: "Noin Päijänteen kokoinen alue lähtee liikkeelle – tuhon määrä voi olla aivan järkyttävä"
-
20:31
NBC News: Yhdysvaltalaistiedustelu viittaa Venäjän olevan syyllinen padon räjäyttämiseen – MTV seuraa sotaa
-
20:28
”F1 on vitsi” – mestarikuskilta kovaa puhetta moottoriurheilun todellisesta kuninkuusluokasta
-
20:13
Tutkija varoittaa: Kemikaalit heikentävät sperman määrää ja laatua – yhä useampi pari voi joutua hedelmöityshoitoihin
-
20:12
Venäjä-mielinen lajiliitto horjuu – Suomikin jättämässä kohuissa rähjääntyneen ryhmittymän
-
20:00
Salkkarit-hahmo raivostuu saatuaan kuulla totuuden: "Se on helvetin lähellä, etten vedä sinua turpaan"
-
19:58
Pariisin väkivaltaisten protestien ydin on tallentunut vuosien ajan journalistin kameraan – jakoi hurjimmat muistonsa
-
19:49
Sotakysymyksiä pakoillut valkovenäläistähti päättikin puhua – teki mielipiteensä selväksi
-
19:29
Jalkapallojätin ja seuralegendan tiet eroavat
-
19:25
Kehitysyhteistyön kannoissa tapahtunut lähentymistä – Orpo: "Nyt on se meininki, että laitetaan kokoon hallitusohjelmaa"
-
19:02
Somesta tuttu Niko, 25, on parantanut kesäkuntoaan Love Island Suomi -kuvauksia varten – näin hän aikoo hurmata kiinnostavan ihmisen
-
Lataa lisää