"Olen nähnyt paljon stylistivuosinani, mutta se oli pahinta" – kampaajat jakavat karmeat kokemukset asiakkaistaan

Littlethings.com-sivusto listasi kampaajien kauhukertomukset.

Monet unohtavat pestä ihon korvien takana, jolloin korvan taakse kertyy valkoista, keltaista tai jopa vihreää töhkää. Se ei kuitenkaan ole kammottavin asia, jonka kampaaja voi päästäsi löytää...

Kampaajat jakavat karmeat kokemuksensa

”Nainen toi 8-vuotiaan tyttärensä kampajaalle. Äiti ei ollut kovin mukava, mutta tyttö oli ihanin ja kohteliain pikkutyttö koskaan. Valitettavasti vaikutti siltä, ettei äiti koskaan huoltanut tytön hiuksia. Tyttöparan tukka oli niin likainen ja takussa, että 3–4 ihmiseltä vei melkein kolme tuntia saada se tarpeeksi suoraksi ja puhtaaksi harjaamista varten. En koskaan unohda tuota ihanaa pikkutyttöä ja sitä, miten kiitollinen hän oli kauniista hiuksistaan.”

”Kampaajani sanoi, että eräs asiakas toi lapsensa hiustenleikkuuseen, eikä äiti ollut koskaan harjannut lapsen tukkaa, ei koskaan. Kampaaja käytti yli 45 minuuttia kammatessaan takkuja auki kiemurtelevan lapsen tukasta. Luulen, että hän antoi lopulta ”potkut” asiakkaalle, koska lapsen hiustenleikkuun hinta ei ollut tunnin kampaamisen arvoinen.”

”Jouduin kerran kieltäytymään asiakkaasta, joka varasi ajan hiuslisäkkeen poistoon. Stylistin pitäisi kertoa asiakkaalle, että tämän tyyppinen lisäke kestää hiuksissa enintään kolme kuukautta. Kukaan ei ollut kertonut sitä tälle naiselle. Lisäke oli ollut paikallaan seitsemän kuukautta! 15 sentin osio hiuksista oli vanuttunut, ja paloja hiusliimasta (jota me emme käytä) törrötti ulos. Minusta naisen vaihtoehdot olivat joko leikata tai ajaa hius melkein päänahkaa myöten.”

”Äitini oli kampaaja 1960-luvulla, mehiläispesäkampausten aikana. Asiakkaat eivät pesseet hiuksiaan viikkoihin: he vain lisäsivät hiuslakkaa pitääkseen mallin paikallaan, koska kampaus oli vaikea tehdä. Tämä merkitsi runsaita määriä kirppuja, täitä, ja yhdessä tapauksessa torakoita, jotka piti huuhdella pois hiuksista. Jostain syystä tämä ei häirinnyt äitiäni kovinkaan paljon, mutta asiasta kuuleminen varmisti, etten koskaan halua mihinkään palveluammattiin.”

”Kauan aikaa sitten äitini oli kampaaja. Hän kertoi tarinan miehestä, joka tuli salonkiin, ja hänen päänsä päällä ja niskassa oli linnun kakkaa. Lintu varmaankin kakkasi miehen päälle, eikä hän huomannut, tai jotain.

”Siskoni on stylisti. Hän sai kerran syyhypunkin yhdeltä lapselta. Ilmeisesti lapsen äiti tiesi, että lapsella on se, mutta kertoi asiasta vasta lähtiessään. Hyi.”

10.3838543a

”Kauan sitten minun piti pestä ja leikata erään teinin tukka, eikä hän ollut pessyt hiuksiaan ilmeisesti kuukausiin. Leikkauksen jälkeen yritin pestä hiukset altaassa, ja vesi vain valui pois hiuksen öljyisyyden vuoksi. Olen nähnyt paljon stylistivuosinani, mutta se oli pahinta.”

”Liikkeeseen tuli nainen, jolla oli puoleen selkään ulottuvat hiukset. Hän halusi vähän trimmausta. Pesin hiukset, vein naisen tuoliin ja aloin kammata tukkaa, kun huomasin oudon hajun ja hieman kuivalta päänahalta näyttävän ongelman. Katsoin lähemmin, ja pienet ”hiutaleet” olivat itse asiassa pieniä, läpikuultavia saivareita. Täin munia. Näin pieniä, mustia hahmoja.”

Sittenkin miellyttävämpi hiuskokemus? Aloita tästä:




Lue myös:

    Uusimmat