Oinaan vuosihoroskooppi 2012

Tutustu Oinas-tähtimerkin vuosihoroskooppiin. Katso mitä vuosi 2012 tuo sinulle rakkauden, työn, rahan ja terveyden saralla.

OINAS 21.3.–19.4.

Rakkaus

Rakkauselämäsi rauhoittuu ja tasoittuu vuonna 2012 vauhdikkaan viime vuoden jälkeen. Se ei kuitenkaan tarkoita, että vuodesta tulisi tylsä ja romantiikaton, päinvastoin. Uskalla puhua tunteistasi ja haluistasi kumppanillesi, äläkä aina tyydy siihen mitä hän haluaa. Sinkuille saattaa hyvinkin olla luvassa uusi romanssi, joka voi nopeastikin johtaa jopa avioliittoon. Kauan yhdessä olleet vannoutuneet avoparitkin saattavat tänä vuonna päätyä alttarille vastoin kaikkia odotuksia.

Työ

Työssä tapahtuu muutoksia, jotka vaikuttavat sinuun voimakkaasti. Alkuvuodesta on luvassa joko ylennys tai palkankorotus, tai saatat lähteä kokonaan uusille urille työpaikalla tapahtuvien muutoksien seurauksena. Yritä olla mahdollisimman diplomaattinen, niin asiat sujuvat paremmin.

Raha-asiat

Raha-asiasi sujuvat varsin hyvin tänä vuonna, mutta mitään suuria rahallisia voittoja ei ole odotettavissa. Pikemminkin saatat sijoittaa rahoja – sekä omia että pankin – johonkin suurempaan, kuten autoon tai asuntoon. Älä lainaa rahaa tai mene takaajaksi kenenkään hankkeisiin, ellet halua saattaa itseäsi rahallisiin vaikeuksiin.

Terveys

Terveytesi on kokonaisuudessaan tänä vuonna hyvä. Pieniä terveydellisiä ongelmia voi esiintyä, mutta lääkärikäynnillä ja terveellisellä ja tasapainoisella ruokavaliolla ne hoituvat. Ole armollinen ruumiillesi, äläkä pane sitä liian kovalle koetukselle työssä tai vapaa-ajallakaan.

Onnenpäivät vuonna 2012

17. helmikuuta, 22. maaliskuuta, 11. huhtikuuta, 20. toukokuuta, 5. kesäkuuta, 6. elokuuta, 14. syyskuuta ja 28. joulukuuta

Kuuluisia oinaita

Sarah Jessica Parker 25.3.1965, Suvi Koponen 26.3 1988, Lady Gaga 28.3.1986, Sauli Koskinen 28.3.1985, Jone Nikula 30.3.1970, Victoria Beckham 17.4.1974

Lue myös:

    Uusimmat