Oikeuskanslerille tullut kymmenkunta kantelua tulevan hallituksen ministerien kelpoisuudesta – äänestäjät ovat antaneet vanhat synnit anteeksi, sanoo perustuslakiasiantuntija

Oikeuskanslerinvirastoon on tullut kymmenkunta kantelua tulevan hallituksen ministerien kelpoisuudesta tehtäviinsä, oikeuskansleri Tuomas Pöysti kertoo.

Kanteluita on tullut ainakin Antti Rinteestä (sd.), Antti Kaikkosesta (kesk.), Timo Harakasta (sd.) ja Anna-Maja Henrikssonista (r.).

Pöystin mukaan päätökset kanteluista annetaan tänään torstaina. Ennen hallituksen nimittämistä tavoitettu Pöysti ei ottanut vielä tarkemmin kantaa arviointiperusteisiin päätösprosessin keskeneräisyyden vuoksi .

Kantelut perustuvat kuitenkin ministerien kelpoisuuteen. Perustuslain pykälä 60 edellyttää, että ministerien on oltava rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja Suomen kansalaisia.

Pääministeriksi valittu Rinne on tuomittu hovioikeudessa vuonna 2016 sakkoihin laittoman lakon järjestämisestä ammattiliitto Pron puheenjohtaja-aikoina vuonna 2011.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kaikkonen, tuleva puolustusministeri, tuomittiin ehdolliseen vankeuteen vuonna 2013 luottamusaseman väärinkäytöstä Nuorisosäätiön vaalirahoitusjutussa.

Kansan luottamuksella merkitystä rehellisyysarvioinnissa

Turun yliopiston julkisoikeuden professori Juha Lavapuro katsoo, että tuomio rikoksesta voi olla este ministeriydelle, jos tuomio on tuore. Eilen julkisuuteen pompanneen Kaikkosen tuomion ja nykypäivän välissä on ollut kuitenkin kahdet vaalit.

–  Poliittisessa tehtävässä on kyse on nimenomaan poliittisesta luottamuksesta. Tätä luottamusta on mitattu demokraattisissa vaaleissa, ja sille tulee antaa merkitystä, Lavapuro sanoo.

Lavapuro soveltaisi äänestäjien osoittamaa luottamusta myös Rinteen tapaukseen. Lavapuro sanoo, että pääministerin kohdalla rehellisyysvaatimusta voidaan korostaa entisestään.

–  En kuitenkaan kauhean herkästi lähtisi asettamaan tiukkoja oikeudellisia pidäkkeitä, että mikä tämä rehellisyysvaatimus on. Silloin juristit päättäisivät, kuka voi toimia ministerinä.

Taloudellisista epäselvyyksistä ei taakkaa pääministerille

Rinteen menneisyydestä löytyy myös epäselvyyksiä raha-asioiden hoidossa. Ilta-Sanomat uutisoi vuonna 2014, että Rinne joutui 1990-luvun puolivälissä eroamaan AKT:n palveluksesta epäselvien matkalaskujen vuoksi.

Samoihin aikoihin hän joutui maksamaan korvauksia johtamalleen taloyhtiölle huonon taloudenpidon ja epäselvien laskutusten takia.

Professori Lavapuro ei usko, että vanhat epäselvyydet asettaisivat esteitä tulevalle pääministeritaipaleelle.

–  Mitä kauempana ollaan vakavista rikoksista, sitä hankalampaa on todeta, että henkilö ei täyttäisi perustuslain vaatimusta, Lavapuro sanoo.

 

Lue myös:

    Uusimmat