Oikeus päätti: Turun joukkopuukotus oli terroriteko – puukottaja tuomittiin elinkautiseen vankeuteen

Turun puukottaja tuomittiin elinkautiseen vankeuteen 2:26

Varsinais-Suomen käräjäoikeus antoi tänään tuomionsa viime vuoden elokuussa Turun keskustassa tehdystä puukkoiskusta.

Puukottaja Abderrahman Bouanane tuomittiin kahdesta terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhasta ja kahdeksasta terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhan yrityksestä elinkautiseen vankeuteen.

Veriteossa Turun keskustassa kuoli kaksi ja haavoittui kahdeksan ihmistä. Osalle jäi pysyviä vammoja.

Vakaasti harkittu teko

Käräjäoikeus katsoi, että Bouananen teoissa oli kyse murhista eikä tapoista, kuten puolustus myönsi. Bouanane teki tekonsa oikeuden mukaan vakaasti harkiten ja erityisen julmalla ja raa'alla tavalla.

Oikeus katsoi, että puukottajan manifesti oli merkittävin tekijä arvioitaessa Bouananen vakaata harkintaa, vaikka manifesti ei sisällöltään juurikaan vaikuttanut itsenäisen ajattelun tulokselta. Teksti sisälsi runsaasti retorisia kytköksiä ISIS-järjestön maailmankuvaan.

Manifestin tekstin laatiminen edellytti oikeuden mukaan tutustumista lainattuun aineistoon.

– Voidaankin sanoa manifestin laatimisen olevan tietyllä tavalla Bouananen radikalisoitumiskehityksen huipentuma, tuomiossa todetaan.

Käräjäoikeuden mukaan Bouanane ajattelu kallistui vähitellen ISIS-myönteiseen suuntaan, mutta perimmäinen syy muutokseen jäi epäselväksi.

Kieltävän turvapaikkapäätöksen saamiseen liittyvä turhautuminen saattoi oikeuden mukaan vaikuttaa tähän ajattelukehitykseen.

Teolla oli terroristinen tarkoitus

Oikeuden mukaan Bouanane halusi manifestillaan kytkeä tekonsa ISIS-järjestön nimissä toteutetuksi terroriteoksi. ISIS ei kuitenkaan ole ottanut tekoa nimiinsä.

Puukottaja valitsi uhrinsa sattumanvaraisesti ja uhrit olivat siviilihenkilöitä julkisella paikalla Turun keskustassa.

Oikeus katsoi, että Bouananen teko muistutti tekotavaltaan Euroopassa viime vuosina toteutettuja terrori-iskuja. Teko myös aiheutti vakavaa pelkoa väestön keskuudessa, kuten terroririkoksen tunnusmerkistöön kuuluu.

Lue myös:

    Uusimmat