Oikeudenkäynti Charlie Hebdo -lehden terrori-iskusta alkoi Ranskassa

Pariisissa on alkanut oikeudenkäynti tammikuussa 2015 tehdystä terrori-iskusta satiirilehti Charlie Hebdoa vastaan. Lehden toimitukseen hyökänneet islamistiveljekset Said ja Cherif Kouachi surmasivat 12 ihmistä, joiden joukossa oli monia lehden tunnettuja pilapiirtäjiä. Poliisi ampui hyökkääjät piirityksen päätteeksi lähellä Pariisia pari päivää myöhemmin.

Oikeudenkäynnissä käsitellään myös juutalaisten Hyper Cacher -ruokakauppaan Pariisissa samoina päivinä tehtyä iskua. Siinä kuoli hyökkääjän Amedy Coulibalyn lisäksi neljä ihmistä. Coulibaly oli lisäksi ampunut yhden poliisin edellisenä päivänä.

Marraskuuhun saakka jatkuvassa oikeudenkäynnissä on syytettynä 14 henkilöä avunannosta iskuihin. Kolmea syytetään poissaolevina, ja heidän oletetaan kuolleen vuosia sitten äärijärjestö Isisin hallussa olleilla alueilla Irakissa ja Syyriassa. Varmuutta kuolemista ei kuitenkaan ole.

Ranskan sisäministeri Gerald Darmanin arvioi oikeudenkäynnin alla ääri-islamilaisen terrorin uhkan olevan maassa edelleen hyvin korkea. Hänen mukaansa viranomaisilla on radikalisoituneiden islamistien seurantalistalla yli 8  000 nimeä.

Koronaepidemian aiheuttamat rajoitukset viivästyttivät oikeudenkäynnin alkamista kuukausikaupalla.

"Emme piiloudu"

Charlie Hebdo -lehti julkaisi eilen uudelleen profeetta Muhammadia kuvaavat pilapiirrokset, jotka olivat suututtaneet muslimeja. Kouachin veljekset huusivat iskun yhteydessä kostavansa profeetan puolesta.

– Emme piiloudu tai anna koskaan periksi, kirjoitti lehden julkaisujohtaja ja suurin osakkeenomistaja Laurent Sourisseau pääkirjoitussivulla.

Lehden kannessa on kuvattuna kymmenkunta pilakuvaa, jotka julkaistiin ensimmäisen kerran tanskalaisessa Jyllands-Posten -lehdessä vuonna 2005 ja vuotta myöhemmin Charlie Hebdossa. Kannen keskellä on pilapiirtäjä Jean Cabutin piirtämä Muhammad-kuva. Cabut oli yksi surmansa saaneista viiden vuoden takaisessa iskussa.

– Meitä on usein tammikuun 2015 jälkeen pyydetty julkaisemaan pilakuvia Muhammadista, mutta olemme kieltäytyneet. Emme ole tehneet niin sen takia, että se olisi kiellettyä. Laki sallii sen, pääkirjoitussivulla muistutettiin.

– Olemme halunneet julkaista kuvia silloin kun siihen on hyvä syy, ja kun niiden julkaiseminen tuo lisäarvoa keskusteluun, kirjoitus jatkui.

Lue myös:

    Uusimmat