Elisa avasi kaupallisen 5G-verkon ensimmäisenä maailmassa – päätelaitteet vielä todella harvassa

Elisa kertoo avanneensa 5G-verkon kaupalliseen käyttöön ensimmäisenä maailmassa ja aloittavansa 5G-liittymien myynnin.

5G-verkon ensimmäisen yhteyden otti liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner videopuhelulla Viron talous- ja rakenneministeri Kadri Simsonille. Aikanaan myös maailman ensimmäinen GSM-puhelu soitettiin Elisan verkossa.

Maailman ensimmäiset kaupalliset 5G-verkot avattiin tänään käyttöön Tampereella ja Tallinnassa.

Puhe kaupallisesta 5G-verkosta on siinä mielessä toistaiseksi vielä melko turhaa, ettei asiakkailla käytännössä ole vielä päätelaitteita 5G-verkkojen käyttämiseksi eikä edes taajuuksia laajempaan toimintaan ole vielä huutokaupattu. Kaupallinen verkko on kuitenkin nyt saatu auki ensimmäisissä kohteissa. Elisa on myös päivittänyt jo laajemmin verkkoihinsa 5G-valmiuksia eri puolilla Suomea ja työ jatkuu.

Elisa toi jo aiemmin myyntiin 5G-valmiit liittymät, jotka tukevat verkon maksiminopeutta.

Laajemmin ensimmäisiä 5G-laitteita, myös älypuhelimia, tulee markkinoille ensi vuoden aikana. Aivan ensimmäisenä saataville tulee Wi-Fi-tukiaseman kaltaisia mobiilireitittimiä.

5G-verkot mahdollistavat esimerkiksi moninkertaiset tiedonsiirtonopeudet, lyhyemmän viiveen ja merkittävästi suuremman laitemäärän kytkemisen verkkoon. Nyt nopeutta hyödynsi maailman ensimmäisessä kaupallisessa 5G-verkossa soitettu videopuhelu, jonka Elisa toteutti Huawein kanssa maailman ensimmäisillä kaupallisilla 5G-päätelaitteilla

”Tavoitteenamme on, että Suomi on maailman kärkijoukoissa myös 5G-mobiilipalvelujen kehittäjänä. Viestintäministeriö on valmis jakamaan ensimmäiset 3400-3800 megahertsin taajuusalueen 5G-luvat syksyllä, mikä mahdollistaa 5G-verkkojen rakentamisen Suomessa ensimmäisten maiden joukossa maailmassa”, liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner toteaa.

Vasta taajuuslupien jakamisen jälkeen alkaa laajempi 5G-verkkojen rakentaminen.

”5G mahdollistaa täysin uudenlaisten sovellusten hyödyntämisen esimerkiksi liikenteessä, terveydenhuollossa, energiatehokkuuden kehittämisessä ja viihtymisessä. Suomi on jo nyt kärkimaa mobiilidatan käytössä maailmassa. Elisa mahdollistaa Suomen johtoaseman mobiilidatan käytössä avaamalla kaupallisen 5G-verkon ensimmäisenä maailmassa. Niin kuluttajat kuin yritys- ja yhteisöasiakkaat saavat 5G-palvelujen avulla monenlaista uutta arvoa nykysovellusten käytön tehostuessa sekä uusien sovellutusten mahdollistuessa. Jatkossa esim. kaikki käyttäjät voivat seurata korkealaatuisena live-lähetyksenä samaa jalkapallo-ottelua ilman viiveitä millä tahansa päätelaitteella”, toteaa Elisan toimitusjohtaja Veli-Matti Mattila.

Lue myös:

    Uusimmat