Emme tienneet sitä silloin, mutta vuoden 2019 autonäyttely oli viimeinen laatuaan Frankfurtissa. Yhdelle maailman tärkeimmistä autoalan tapahtumista etsitään nyt uutta kotia.
Yksi autoteollisuuden merkittävimmistä messutapahtumista, Frankfurtin kansainvälinen autonäyttely, on tullut tiensä päähän. Järjestäjät ovat ilmoittaneet, että viime syksyn näyttely oli ainakin toistaiseksi viimeinen laatuaan Frankfurtissa.
Päätös ei tule suurena yllätyksenä, sillä autovalmistajien sekä yleisön kiinnostus suuria kansainvälisiä autonäyttelyitä kohtaan on ollut laskussa jo vuosia. Lukuisat valmistajat ovatkin karsineet näyttelyitä kalentereistaan kovalla kädellä.
Jo syyskuisen näyttelyn jälkeen huhuttiin, että kyseessä saattoi olla viimeinen kerta, kun näyttely järjestetään Frankfurtissa.
Frankfurtin näyttelyllä pitkä historia
Ensimmäinen kansainvälinen autonäyttely järjestettiin Frankfurtissa noin 70 vuotta sitten. Kyseessä oli pitkään jokavuotinen tapahtuma, mutta vuodesta 1998 lähtien se on vuorotellut Pariisin kansainvälisen autonäyttelyn kanssa merkittävien automessujen vuosikalenterissa.
