Nyt riittää yhteishakijoita: neljäs Etelä-Amerikan maa mukaan jalkapallon MM-kisojen hakuun

Chile on liittynyt neljänneksi maaksi mukaan Etelä-Amerikan maiden jalkapallon MM-kisojen yhteishakuun. Argentiina, Chile, Paraguay ja Uruguay aikovat hakea vuoden 2030 MM-turnausta yhdessä.

Chilen presidentti Sebastian Pinera ilmoitti maan tulosta mukaan hankkeeseen torstaina.

Alun perin yhteistä kisahakua puuhasivat Argentiina ja Uruguay. Vuonna 2017 Paraguay liittyi mukaan. Chilen mukaantulon myötä kisahankkeessa ovat nyt mukana kaikki Etelä-Amerikan eteläosan maat.

Vuonna 2030 tulee kuluneeksi sata vuotta ensimmäisestä jalkapallon MM-turnauksesta, joka järjestettiin juuri Uruguayssa. Chile isännöi kisoja 1962 ja Argentiina 1978.

Kisoille on tiedossa muitakin hakijoita. Espanja, Portugali ja Marokko ovat jo ilmoittaneet yhteishausta, samoin ovat tehneet Itä-Euroopan maat Kreikka, Serbia, Romania ja Bulgaria.

Vahvana ehdokkaana pidetään myös Englannin, Skotlannin, Walesin, Pohjois-Irlannin ja Irlannin orastavaa yhteishakua. Jalkapallon MM-turnausta ei ole pidetty Brittein saarilla sitten vuoden 1966, jolloin Englanti isännöi kisoja.

Vuoden 2022 MM-turnaus järjestetään Qatarissa ja vuoden 2026 kisoja isännöivät yhdessä Yhdysvallat, Meksiko ja Kanada.

Lue myös:

    Uusimmat