Nyt puhuu vartijan pahoinpitelystä tuomittu Tapio Suominen: "Tekohetkellä olin voimakkaassa maniassa"

Laittomasta uhkauksesta ja vartijan pahoinpitelystä tuomittu Ylen entinen ruutukasvo Tapio Suominen odotti, että hänet olisi todettu oikeudessa syyntakeettomaksi.

Helsingin käräjäoikeus katsoi tänään antamassaan ratkaisussa, että Suominen syyllistyi pahoinpitelyyn ja laittomaan uhkaukseen Ylen tiloissa viime vuoden helmikuussa. Suomisen katsottiin kuitenkin olleen teon hetkellä alentuneesti syyntakeinen.

Suominen löi vartijaa nyrkillä kasvoihin ja suksipaketilla käteen Ylen parkkihallissa sekä uhkasi vartijaa tappamisella.

"Odotin, että minut olisi todettu syyntakeettomaksi" 

Alentunut syyntakeisuus liittyi Suomisen sairastamaan kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön.

Hänen katsottiin kärsineen teon hetkellä sairauden maniavaiheesta, ja asian katsottiin vaikuttaneen hänen käytökseensä. Toisaalta oikeus totesi, että Suominen oli kuitenkin ymmärtänyt toimineensa väärin, sillä hän oli tilanteen yhteydessä esimerkiksi pyytänyt uhrilta käytöstään anteeksi.

Tuomio tuli nopeasti, pari tuntia kestäneen oikeuskäsittelyn jälkeen. Suominen kommentoi tuomiota MTV Uutisille tuoreeltaan istunnon päätteeksi:

– Odotin, että minut olisi todettu syyntakeettomaksi kokonaan.

"Kolmen eri psykiatrin näkemys"

Suomisen mukaan hänen syyntakeettomuutensa puolesta puhuivat useamman eri psykiatrin lausunnot.

– Siinä oli kuitenkin kolmen eri psykiatrin näkemys siitä, että teon tapahtumahetkellä olin voimakkaassa maniassa ja sitä kautta kykenemätön arvioimaan tekojani tai niiden seuraamuksia. Mutta käräjäoikeus päätti näin ja se on vaan hyväksyttävä.

Käräjäoikeudessa Suominen vaati, ettei häntä tuomittaisi teosta rangaistukseen.

Suominen kuitenkin määrättiin 30 päiväsakon suuruiseen sakkorangaistukseen. Lisäksi Suominen joutuu maksamaan 400 euron korvaukset pahoinpitelyn uhriksi joutuneelle vartijalle.

Ratkaisun jälkeen Suominen ei osannut vielä ottaa kantaa siihen, aikooko hän valittaa tuomiostaan.

– Aion pohtia asiaa ja miettiä, miten jatketaan.

Lue myös:

    Uusimmat