Nyt oli lähellä! Ristomatti Hakola jäi niukasti sprintin finaalipaikasta

Ristomatti Hakola karsiutui pienellä erolla maailmancupin perinteisen hiihtotavan sprintin loppukilpailusta Ruotsin Falunissa.

Hakola sijoittui välierässään kolmanneksi ja putosi jatkosta 17 sekunnin sadasosan erolla Ruotsin Teodor Petersoniin.

Muut pudotushiihtoihin selviytyneet suomalaiset Lauri Vuorinen, Katri Lylynperä, Anne Kyllönen, Laura Mononen ja Kerttu Niskanen karsiutuivat jatkosta jo puolivälierissä.

Hakolalla ollut ongelmia

Hakolalla on riittänyt monenlaisia ongelmia viime kesästä lähtien. Ensin piiputti selkä, sitten jalkaterä, eikä Hakola tahtonut päästä millään vauhtiin maailmancupissa.

–  On ollut kaikennäköistä ongelmaa, mutta nyt ne on voitettu. Tänään hiihtäminen oli jo parempaa. Löytyi jalkaa ylämäkiinkin, Hakola iloitsi.

Välierässä Hakolalle tuli kaksi virhettä, jotka pudottivat hänet finaalista ja seitsemänneksi.

–  Ajatus oli, että olisin vetänyt keulasta kovaa myös välierässä. Harmi, että lähtö oli niin huono, etten päässyt kunnolla naulaamaan mäkiin, Hakola kertoi STT:lle.

Venäjän Andrei Krasnov osui molemmissa ylämäissä Hakolan tielle, kun tämä haki paikkaa kärjestä. Loppukiriin Hakola ennätti vasta kolmantena.

–  Olin vähän pehmeä viimeisessä kaarteessa. Minun olisi pitänyt päästä siinä Teodorin (Ruotsin Peterson) edelle, jotta olisin päässyt haastamaan loppusuoralla.

Hiihto uhkaa vaihtua miekkailuksi

Maailmancup jatkuu sunnuntaina. Ohjelmassa ovat miesten 15 ja naisten 10 kilometriä vapaalla hiihtotavalla. Kilpailusta uhkaa tulla ankara kahakka, kun pientä lenkkiä sahataan yhteislähtönä ja kapealla hiihtouralla.

–  Tulee aika erikoinen kisa, varmasti aikamoinen miekkailu, Hakola ennusti.

Hakola pelkää, että onnen merkitys kasvaa Falunin oloissa kohtuuttomaksi. Uhkana ovat kaatumiset ja välinerikot.

–  Siinä voi menettää muutamassa sekunnissa vaikka parikymmentä sijaa, Hakola arveli.

Pål Golberg ja Erik Valnes ottivat Falunin sprintissä Norjalle kaksoisvoiton.

Juttuun lisätty kello 20.00 Hakolan kommentteja. 

  

Lue myös:

    Uusimmat