Nyt meni tunteisiin: Juuri ajokortin saanut nuorukainen lähti jahtaamaan hänet ohittanutta miestä, joka kaahasi järjetöntä 214 km/h -keskivauhtia – kummankin kortti lähti

Päättäjäisviikonloppu sujui poliisin mukaan rauhallisesti. Siitä huolimatta mukaan mahtui myös muutamia yöllisiä virhearviointeja.

Näin kävi esimerkiksi Limingassa, jossa Oulun poliisi suoritti liikenteen valvontaa nelostiellä lauantai-iltana.

Partio havaitsi kovaa vauhtia ajaneen henkilöauton. Auto lähti ajamaan pohjoista kohti Haaransillan liikenneympyrästä. Keskinopeusmittarilla hurjastelijan nopeudeksi saatiin huimat 214 kilometriä tunnissa.

Autoa kuljetti 33-vuotias Ruotsissa asuva mies.

Hän ei ollut kuitenkaan ainoa hurjastelija paikalla, sillä mies oli vauhdin huumassa ohittanut toisen henkilöauton, jota ajoi kempeleläinen nuori mies.

Ohitus meni 18-vuotiaan kuljettajan tunteisiin, sillä tämä lähti kaahaamaan perään.

Vauhti ei silti ihan riittänyt, nuorukaisen keskinopeudeksi mitattiin 170 kilometriä tunnissa.

Poliisi onnistui pysäyttämään molemmat kuljettajat.

Molemmat oman elämänsä rallikuskit määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja kortit lähtivät talteen poliisin hyllylle.

Kuljettajia epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Alkoholilla ei ollut osuutta asiaan kummassakaan tapauksessa.

 

Lue myös:

    Uusimmat