Parikymppinen kaahari ajoi yli 250:tä kilometriä tunnissa satasen alueella – "Eihän mikä tahansa auto kulje noin kovaa"

Uudellamaalla Vantaalla kevätsäät tiesivät kovia ylinopeuksia ja kuivumaan pistettyjä kortteja. 

Tuusulanväylällä ajaneen henkilöauton nopeudeksi 254 kilometriä tunnissa, kun nopeusrajoitus tiellä on sata kilometriä tunnissa.

–  Eihän mikä tahansa auto kulje noin kovaa. Eli kyseessä oli urheilumallinen auto, jolla nopeus on ajettu, rikoskomisario Simo Kauppinen Uudenmaan poliisista sanoo.

Poliisin moottoripyöräpartio lähti kaahailijan perään Koivuhaan kohdalla. Auto tavoitettiin Läntisen Valkoisenlähteentien liikennevaloissa, johon auto oli pysähtynyt.

Auton kuljettaja on parikymppinen mies. Poliisi määräsi hänet ajokieltoon.

Tunteja aikaisemmin lauantai-iltana myös kolmekymppisellä miehellä oli raskas kaasujalka Tuusulanväylällä. Poliisin mukaan miehen ajonopeudeksi mitattiin noin 170 kilometriä tunnissa.

Huomattavaa ylinopeutta ajettiin myös Vantaanlaaksontiellä. Kuskin nopeudeksi mitattiin lähes 120 kilometriä tunnissa neljänkympin tiellä.

–  Hyväksi muuttuvat ajokelit kesän lähestyessä aiheuttavat helposti pieniä piikkejä ylinopeuksiin, Kauppinen sanoo.

Poliisi epäilee kaahailijoita törkeästä liikenteen vaarantamisesta. Kaikkien kolmen kortit päätyivät poliisin haltuun.

Myös esimerkiksi Hämeen poliisi kertoo, että hyvä ajokeli aiheutti runsaasti tehtäviä nopeusvalvonnassa lauantain aikana.

Lue myös:

    Uusimmat