Nuuskan käyttö on nuorten parissa trendikästä – muiden päihteiden käyttö vähenee

Tällainen on nuuskakauppoja pursuava Ruotsin Haaparanta 1:09
Videolla vieraillaan Ruotissa Haaparannassa, jossa sijaitsee useita nuuskakauppoja Suomen rajan pinnassa.

Nuuskan käyttö on Suomen nuorten keskuudessa trendikästä, ja sen käyttöä osin halutaankin näyttää. Näin arvioi tuoreessa Nuoret ja nuuska -selvityksessään tutkija Mikko Piispa.

Samalla kun muiden päihteiden käyttö on nuorilla laskusuunnassa, nuuska vaikuttaisi olevan se jokin pahe, jota kohtaan koetaan uteliaisuutta teini-iän kokeilunhaluisessa vaiheessa.

Tyypillinen nuuskaaja on "kunnollinen nuori"

Tyypillinen nuuskan käyttäjä on niin sanottu kunnollinen nuori, jolla ei välttämättä ole muita paheita. Nuuskaajina tulivat selvityksessä esille urheilijat ja etenkin jääkiekkoilijat, kuten on aiemmissakin tutkimuksissa huomattu.

Nyt saaduista tuloksista ilmeni, että nuuskaa käyttävien tai kokeilleiden ensikokeilut ovat tapahtuneet ikähaarukassa 13–17.

Vaikka nuuskan käyttö on nuorten keskuudessa "coolia" eli trendikästä, he pyrkivät silti salaamaan käyttönsä aikuisilta. Osin tähän vaikuttaa sekin, että kaikkien tupakkatuotteiden välittäminen alaikäisille on Suomessa kiellettyä.

Suomessa saa käyttää suunuuskaa, mutta sitä ei saa myydä. Nuuskan myynti on kiellettyä kaikissa EU-maissa paitsi Ruotsissa, joka sai asiassa erivapauden. Suomen naapurimaista nuuskan myynti on nykyisin kiellettyä Venäjällä, mutta Norjassa sitä saa myydä.

Kouluissa nuuskataan hyvin yleisesti

Nuorten ja nuorisotyöntekijöiden kertoman mukaan nuuskan käyttö on hyvin yleistä kouluissa. Sen sijaan nuorisotaloilla nuuskan käyttöön on pystytty puuttumaan melko tehokkaasti. Yksi syy tähän voi olla se, että nuorisotalojen ohjaajat tunnistavat nuuskan käytön paremmin kuin opettajat.

Tupakointi ja nuuskan käyttö eivät selvityksen mukaan kulje täysin käsi kädessä: kaikilla nikotiinituotteita käyttävillä oli jokin ensisijainen tuote.

Nuuskan käyttäjät eivät yleisesti ottaen pidä sitä yhtä haitallisena terveydelle kuin savukkeita. Nuuskan ei katsota heikentävän peruskuntoa tupakan tavoin, eikä nuuskan raportoida aiheuttaneen merkittäviä haittoja.

Muutamat pyrkivät vähentämään tai lopettamaan nuuskan käyttöä, mutta osa ei koe tapaa mitenkään ongelmallisena. Tässä on selvä ero tupakoitsijoihin, joiden on toisissa tutkimuksissa huomattu kokevan tupakoinnin haitallisena tapana, jota ei yleensä lähdetä puolustelemaan.  

Lue myös:

    Uusimmat