MTV Sportin asiantuntija Pasi Nurminen näkee iltapäivän välierän Suomelle isona mahdollisuutena. Vastaan asettuu kisaisäntä Venäjä.
Nurmisen mielestä Kanadaa vastaan nähtiin tappiosta huolimatta, että Leijonat voi voittaa Sotshissa kenet vain. Puolustus ei antanut kanukeille tilaa temmeltää vapaasti.
– Muutama napsu rohkeutta lisää tekemiseen viime pelistä, niin hyvä tulee, Nurminen tiivistää.
Suomen hyökkäyspeli ei ollut riemumarssia Kanadaa vastaan, mutta Nurmisen mielestä sitä voi parantaa tiivistämällä puolustusta entisestään.
– Kanadaa vastaan jouduttiin pitkiin myllyihin omassa päässä, varsinkin toisessa erässä, ja sen jälkeen energia hyökätä oli aika huono. Se on selvä, että jos pyörit puoli minuuttia omissa ja kaverin kulmapeli pyörii, ei jää hirveästi virtaa lähteä toiseen päähän. Sen takia täytyy aloittaa puolustuspeli aiemmin ja ehkä saada ne riistot jo ennen kuin ollaan puolustusalueella, Nurminen sanoo.
– Se konsepti on selvä, millä äijät ovat lähteneet, että puolustuspelin kautta mennään. Tottahan se on, että hyökkäämällä voitetaan pelejä, puolustamalla mestaruuksia. Niin se vain menee.
Voitto vaatii kolme asiaa
Pelkkiä nimilistoja katsomalla Venäjä on ennakkosuosikki. Sen peli ei kuitenkaan ole ollut sellaista riemumarssia kuin kotiyleisö on janonnut.
– He ovat puolustaneet tosi tiiviisti. Venäjällekään ei ole helppoa tehdä maaleja, jos he vain jaksavat keskittyä siihen puolustamiseen, Nurminen muistuttaa.
– Venäjästä näki Norjaa vastaan, että joukkue oli todella paineen alla, eikä oikein mistään tullut mitään, ennen kuin tuli se Aleksandr Radulovin ensimmäinen maali vähän tuurilla. Ainakin sillä kentällisellä vapautui energiaa, ja vähän myöhemmin koko joukkueellakin. Mutta Suomi tulee olemaan erittäin hankala vastustaja Venäjälle tänään, Nurminen sanoo.
Nurminen uskoo, että eilinen Norja-peli toi rentoutta onnistujille, lähinnä Raduloville ja ketjukavereille Ilja Kovaltshukille ja Pavel Datsjukille. Odotettavissa on vähämaalinen puolivälierä. Altavastaajan asetelma sopii Suomelle, kuten aina.
– Suomen voitto tarvii muutamaa juttua: se vaatii maalivahdin muutaman loistopelastuksen, tosi tiiviin viisikkopuolustamisen joka alueella, hyökkäys-, keski- ja puolustusalueella. Ja jonkun ylivoimaonnistumisenkin se vaatii, että me siitä jatkoon menemme, Nurminen sanoo.
– Puolustaminen pitää olla joka jätkällä, kukaan viisikosta ei saa herpaantua eikä ylihyökätä. Kärsivällisesti vaan, niin jossain vaiheessa Venäjä turhautuu.
Suomen ja Venäjän välinen ottelu alkaa tänään kello 14.30. MTV Sport seuraa ottelua hetki hetkeltä.
Ovetshkin lupaa Leijonille sotaa
Venäjä vaihtaa taas maalivahtia
Suomi-Venäjä upea taistelupari – muistatko nämä olympiaklassikot?