Nuori äiti taistelee syöpää vastaan jo neljättä kertaa – uusinta kasvainta ei voi leikata: ”En anna tämän pysäyttää minua”

28-vuotias nainen sairastui rintasyöpään vuonna 2014. Syöpä uusiutui ja levisi. Uusin löydetty kasvain on aivoissa, eikä sitä voi leikata. 

Amanda Goss, 28, sairastaa neljännen asteen rintasyöpää. Viime viikolla häneltä löydettiin uusi kasvain.

Facebook-kirjoituksessaan Yhdysvaltain Michiganissa asuva Amanda kertoo, että häntä oli huimannut ja hänen päätään särkenyt viime aikoina. Hän oli uskonut, että oireet johtuivat sivuontelotulehduksesta.

Amanda lähetettiin toisen kerran aivojen magneettikuvaukseen. Keskeltä aivoja löytyi pieni syöpäkasvain, jota ei voi leikata. Kyseessä on rintasyövän etäpesäke.

– Se on suurin piirtein peukalon pään kokoinen, Amanda kirjoitti.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

– Heräsin puoli viiden aikaan tänä aamuna ja jouduin pyytämään, että mieheni veisi minut päivystykseen. Se oli pelottavaa eikä tilanne näyttänyt hyvältä. Pyörtyily ja pääkipu johtuivat kasvaimesta, ja joulukuun 3. päivä aloitetaan sädehoidot. Toivomme saavamme tänä aikana kaiken mahdollisen tuen!

Videolla mietitään, miten tupakasta pääsee eroon. Artikkeli jatkuu videon alla.

Pysyvästi eroon tupakasta 13:18

Sairastanut neljä vuotta rintasyöpää

Amandalla todettiin syöpä vuonna 2014 hänen ollessaan vain 24-vuotias. Hän kävi läpi useita kemoterapiahoitoja, ja hänen molemmat rintansa poistettiin.

Vuotta myöhemmin syöpä uusiutui. Se oli edennyt pitkälle ja levinnyt. Syöpäkasvaimia oli hänen rintakehässään ja selkärangassaan.

Viime elokuussa lääkärit löysivät kasvaimen myös Amandan aivoista, ja hänet passitettiin leikkaukseen. Operaatio oli riskialtis, mutta Amanda jäi henkiin. Hänelle sanottiin, että hän joutuisi käymään kemoterapiassa kolmen viikon välein loppuelämänsä ajan. 

Vastikään löydettyä aivokasvainta ei kuitenkaan voida leikata.

"Vielä paljon annettavaa"

Diagnoosistaan huolimatta Amanda aikoo jatkaa hyväntekeväisyystyötä, jota hän tehnyt muun muassa lastensairaalan hyväksi.

– Minulla on vielä niin annettavaa hyväntekeväisyydelle ja perheelleni. En aio antaa tämän estää minua. Rakastan sitä, että saan auttaa apua tarvitsevia, nainen kertoo Fox 17 News -sivustolle.

Amandan perhe on saanut apua ystäviltä ja paikallisilta. Heille on järjestetty muun muassa avustuskeräyksiä, jotta he saavat tarvitsemansa ruoan ja muut tavarat.

Lue myös:

    Uusimmat