Nuoren tv-toimituksen riipaiseva haaste: Mistä ihmeestä kuvitus juttuihin?

Alkuaikoina MTV:n uutistoimitus paini monenlaisten ongelmien kanssa. Syyskuun 1. päivä vuonna 1981 uutistoiminnan aloittanut toimitus koostui nuoresta ja melko kokemattomasta porukasta, ja paineet uuden tv-lähetyksen onnistumiseksi olivat kovat. Yksi pulma oli erityisen hankala ja polttava: kuvitusta erityisesti ulkomaan juttuihin oli hankalaa saada.

Kymmenen uutisten alkuaikoina juttujen kuvituksena käytettiin paljon still-kuvia, grafiikkaa ja diakuvia. Uutisten tarkoituksena oli haastaa Yleisradion lähetykset - tuottaa aivan uudenlainen uutislähetys, jossa kuva on pääasiassa.

– MTV:n uutiset oli tuskin startannut, kun Egyptissä suoritettiin silloisen johtajan Anwar Sadatin murha. Se oli sen ajan kovimpia uutisia, mutta meillä oli erityinen pulma - meillä ei ollut kuvan kuvaa Sadatista. Arkistomme eivät olleet vielä karttuneet ja vaikka soittelimme ympäri maailmaa, kukaan ei halunnut myydä liikkuvaa kuvaansa meille, MTV:lla pitkän työuran tehnyt Timo Laukkio muistelee.

Laukkio oli mukana aloittamassa Kymmenen uutisia 30 vuotta sitten. Hän työskenteli ulkomaantoimituksessa, kun uutislähetykset alkoivat.

– Sain tehdä monenlaisia juttuja - työhöni kuului tuolloin esimerkiksi juttukeikkoja ulkomaille. Rankimpia niistä oli matka sotaa käyvään Libanoniin. Myös Libanonin ja Israelin rajalle tehty keikka on jäänyt mieleeni sanoinkuvaamattoman ankeana - siellä itselläni surmatuksi tulemisen pelko oli jokahetkinen vieruskaveri.

Sen jälkeen hän on juontanut ja tuottanut ajankohtaisohjelmia, kuten aamuohjelma Huomenta Suomea sekä dokumentteja. Viime vuodet hän on työskennellyt MTV3:n internetin parissa.

Kulisseissa kuohui

Ensimmäistä lähetystä tehtiin valtavalla innostuksella, ja lähetyksen alla toimituksessa oli sellainen tunne, että kaikki on kunnossa ja valmista.

– Mutta kun lähetys alkoi, kaikki oli yhtä sekasotkua. Huomattiin asioita, joita ei ollut otettukaan huomioon. Ja jos ensimmäinen lähetys oli sekamelska, toinen lähetys oli vielä suurempi sekamelska, Laukkio muistelee.

Sekamelskalla Laukkio tarkoittaa erilaisia teknisiä hankaluuksia, jotka aiheuttivat pian jo hätäkokouksen toimituksessa.

– Ensimmäisen viikon jälkeen opittiin paljon ja pystyimme rauhoittumaan. Eivätkä ne alun hässäkät niin lähetyksessä näkyneet, enemmän ne olivat kulissien takaisia juttuja.

On uutisia, jotka pysäyttävät kokeneenkin uutismiehen

Laukkion mukaan toimittajana mukavimmat hetket ovat syntyneet haastatteluiden kautta.

– 80-luvulla alussa haastattelin Elton Johnia, joka oli hyvin puheliaalla tuulella. Se oli lystiä - teimme pitkän haastattelun lentokentän hallissa. Puhuimme musiikista ja jalkapallosta ja popidolien vastuusta yleisöä kohtaan.

– Toinen mieleen painunut henkilö oli Indira Gandhi, joka oli 80-luvulla Intian pääministerinä. Minä kökötin Delhissä kun Gandhi reissasi ympäri valtavaa maata kampanjoimassa, mutta sain kun sainkin lopulta hänen haastattelunsa. Hän osoittautui hurmaavaksi ja sivistyneeksi naiseksi, jolla oli polttava intohimo tietää, mitä Suomessa tiedetään Intiasta, Laukkio sanoo.

Toisella tavalla mieleen painunut uutinen kokeneelle uutismiehelle oli Estonian uppoaminen vuonna 1994.

– Olin sinä aamuna uutispäällikkönä. En ole vieläkään oikein pystynyt jäsentämään tapahtumaa. Teimme sen mitä täytyi, teimme parhaamme jokainen, mutta edelleenkin väittäisin, että koko porukalla on melko hajanainen käsitys siitä aamusta.

Myös Suomea järkyttäneet koulusurmat ovat piirtyneet tarkasti kokeneen uutismiehen mieleen.

– Jos kylmän asiallisesti analysoi, niin Jokelan tapaus vuonna 2007 osoittaa selvästi sen, että siihen aikaan nettiuutiset ja verkkokäyttäytyminen oli muodostanut monitahoisen voiman. Toki uutisoimme siitä nopeasti verkossa, mutta samalla tapaus tutustutti minut sosiaalisen median voimaan. Tieto levisi verkossa niin nopeasti, että median oli vaikeaa pysyä perässä, Laukkio sanoo.

Itselleen merkittävimmäksi hetkeksi Laukkio nostaa kuitenkin aamuohjelma Huomenta Suomen alkamisen vuonna 1989. Laukkion mukaan palkitsevinta työssä oli toimituksen ja yleisön innostuminen.

– Kunnioitan toki kaikkia MTV:n sektoreita, mutta Huomenta Suomi oli jotain aivan uutta. Oli haastetta kääntää ihmisten ajatukset siihen, että televisioita voi katsoa jopa aamullakin. Muistan oman ja kollegoideni hurmoksellisen tilan, kun heittäydyimme tekemään ohjelmaa täydestä sydämestämme.

Klikkaa kuvaa - astu sisälle uutishuoneeseen!

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat