Katolisessa kirkon kuohuu jälleen ja tälläkin kerralla kyse on seksuaalisesta väkivallasta. Paavi Franciscus myönsi eilen, että katolisen kirkon papit ovat käyttäneet nunnia seksuaalisesti hyväksi ja että toiminta saattaa jatkua edelleen.
Aihetta käsiteltiin viime perjantaina ilmestyneessä Vatikaanin naisille suunnatussa lehdessä Donne Chiesa Mondo (Naiset, kirkko ja maailma), jonka artikkelissa katolisen kirkon pappien nunniin kohdistama seksuaalinen hyväksikäyttö tuomittiin.
Lehden mukaan tietyissä tapauksissa nunnat on pakotettu abortoimaan papin siittämä sikiö. Abortti on katolisessa kirkossa jo lähtökohtaisesti kielletty.
Paavi myöntää väärinkäytökset
Paavi myönsi eilen, että väärinkäytökset ovat totta.
– On totta, että kirkossa on ollut tällaista toimintaa harjoittaneita pappeja. Toisissa kulttuureissa heitä on ollut enemmän kuin toisissa.
– Kaikki eivät tee näin mutta on pappeja ja piispoja, jotka tekevät, Franciscus sanoi lentokoneessa järjestetyssä lehdistötilaisuudessa, kun paavi seurueineen oli palaamassa vierailulta Arabiemiraatteihin.
Tämä lienee ensimmäinen kerta, kun katolisen kirkon päämies myöntää julkisesti, että papit ovat käyttäneet nunnia seksuaalisesti hyväksi.
