Nuku pitkään viikonloppuna! Se kumoaa univajeen terveyshaittoja

Unen laatu testissä 6:55

Tuore tutkimus osoittaa, että työviikon aikana alle viisituntisia yöunia nukkuvat voivat pienentää terveysriskejään nukkumalla viikonloppuna pitkään.

Yllä olevalla videolla selviää, mitä yllättävää Huomenta Suomen juontajan yöunista paljastui sykeanalyysissa.

Aiemmissa tutkimuksissa sekä lyhyet että pitkät yöunet on yhdistetty terveysriskeihin, mutta harvoissa tutkimuksissa on huomioitu viikonloppu-unien vaikutuksia. Nyt julkaistut tulokset ovatkin todennäköisesti aiempia tarkempia ja paremmin tosielämää kuvastavia.

Lähes 44 000 osallistujaa kattavan tutkimuksen perusteella alle viisituntisia yöunia nukkuvan riski menehtyä 13 vuoden seurannan aikana oli 65 prosenttia suurempi kuin seitsemäntuntisia yöunia nukkuvan.

Myös yli kahdeksantuntisia yöunia joka yö nukkuvan riski menehtyä oli suurentunut, mutta yhteys ei ollut yhtä voimakas.

Tarkemmassa analyysissa lyhyisiin yöuniin liitetyt riskit koskivat vain osallistujia, jotka nukkuivat alle viisi tuntia myös viikonloppuöisin. Univajeensa pitkillä unilla viikonloppuna korjaavat sen sijaan välttyivät lyhyisiin uniin liitetyiltä haitoilta.

Yli 65-vuotiailla yöunien pituus ei vaikuttanut kuolleisuuteen lainkaan.

Univaje voi aiempien tutkimusten perusteella altistaa muun muassa lihomiselle ja diabetekselle, jotka puolestaan lyhentävät elinikää. Myös tulehdustiloihin viittaavan interleukiini 6:n pitoisuus suurenee univajeen aikana, mutta palaa normaalitasolle univajeen korjaamisen jälkeen.

Copyright Duodecim 2017. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.​​​​​​​

Lue myös:

    Uusimmat