Novak Djokovicin tapaus on kaikkea muuta kuin loppuunkäsitelty – ministerillä jykevä ässä hihassaan: "Panokset ovat pikemminkin nousseet"

Tennistähti Novak Djokovicin valitus läpi oikeudessa – serbitähti pääsee sittenkin Australiaan 4:22
Novak Djokovic voitti valituksensa – tennistähden kohutilannetta käsiteltiin MTV Uutiset Livessä.

Novak Djokovic voitti australialaisessa oikeusistuimessa käydyn valituskäsittelyn, mutta käsittelyä seuranneiden toimittajien mukaan serbialainen vei nimiinsä vasta yhden erän. Ottelu on vielä pahasti kesken.

Djokovicin viisumiasiaa käsitelleessä istunnossa äänessä olivat pääasiassa hänen omat oikeusavustajansa. Uutistoimisto AAP:n toimittajan Karen Sweeneyn mukaan Djokovicin lakimiehiä kuultiin kaikkiaan kolmen tunnin ajan, vastapuolta vain 30 minuutin ajan.

Lopulta tuomari Anthony Kelly julisti, että Djokovic on vapautettava 30 minuutin kuluessa hotellista, jossa tätä pidettiin viimeisten neljän päivän ajan säilössä. Päätös Djokovicin viisumin eväämisestä kumottiin, ja kaikki tapauksesta aiheutuneet kustannukset langetettiin Australian hallituksen kontolle.

Hallituksen asianajaja Christopher Tran ilmoitti kuitenkin välittömästi päätöksen jälkeen, että maahanmuutosta ja kansalaisuusasioista vastaava ministeri Alex Hawke varaa oikeuden käyttää asiassa henkilökohtaista määräysvaltaansa. Hawkella on oikeus evätä Djokovicin viisumi tämänpäiväisen valituskäsittelyn lopputuloksesta riippumatta.

Mikäli Hawke käyttäisi tätä erikoisoikeuttaan, Djokovic ei mahdollisesti saisi matkustaa Australiaan seuraaviin kolmeen vuoteen. Hawken on toimittava asiassa neljän tunnin kuluessa oikeusistuimen päätöksestä.

– Panokset ovat pikemminkin nousseet kuin pienentyneet, tuomari Kelly sanoi ABC Newsin mukaan.

Lue myös:

    Uusimmat