Näin Novak Djokovic selittää tekojaan positiivisen koronatestin jälkeen – antoi haastattelun kasvokkain testituloksen saatuaan

Kiusallinen kysymys Novak Djokovicista – tennistähden veli vaikeni:"Tilaisuus on päättynyt" 1:05
Toimittajalta kiusallinen kysymys Novak Djokovicista – tennistähden veli vaikeni: "Tämä tilaisuus on päättynyt"

Tennistähti Novak Djokovic antoi kasvotusten lehtihaastattelun ja oli valokuvattavana päivä sen jälkeen, kun sai tietää koronatartunnastaan. Djokovic on kommentoinut muun muassa joulukuista koronatartuntaansa tänään Instagramissa.

Julkaisussaan serbialaistähti kertoo olleensa 14. joulukuuta Belgradissa koripallo-ottelussa, josta kerrottiin seuranneen tartuntoja. Djokovic kertoo tehneensä pikatestin ja pcr-testin 16. joulukuuta.

Seuraavana päivänä hän oli tennistapahtumassa jakamassa palkintoja lapsille. Hän kertoo tehneensä pikatestin ennen tapahtumaa. Pikatestin tulos oli tähden mukaan negatiivinen.

–  Olin oireeton ja koin oloni hyväksi, enkä saanut ilmoitusta positiivisesta pcr-testituloksesta kuin vasta tapahtuman jälkeen, hän kirjoittaa.

18. joulukuuta Djokovic kertoo olleensa tenniskeskuksellaan Belgradissa ranskalaisen L'Equipe-lehden haastattelua varten. Hän kertoo peruneensa haastattelua lukuun ottamatta kaikki muut tapahtumat.

Instagramissa julkaistussa lausunnossa ei täysin yksiselitteisesti kerrota, oliko Djokovic saanut testituloksensa jo 17. joulukuuta ja jättänyt silti tämän tiedon valossa haastattelun perumatta. Esimerkiksi uutistoimistot Ritzau ja AFP kuitenkin tulkitsevat asian näin.

Viisumiongelmia Australiassa

Djokovic koki omien sanojensa mukaan olleensa velvollinen antamaan haastattelun, koska ei halunnut tuottaa toimittajalle pettymystä. Hän kuitenkin kertoo pyrkineensä pitämään huolta turvaväleistä ja käyttäneensä kasvomaskia, jonka hän sanoo ottaneensa pois ainoastaan kuvaushetkellä.

Serbialaistähti sanoo lausunnossaan, että tämä oli jälkikäteen mietittynä virhearvio ja hänen olisi pitänyt siirtää haastattelu.

Djokovic kertoo menneensä haastattelun jälkeen kotiinsa ja olleensa eristyksissä vaaditun ajan.

Djokovicilla on viime viikosta asti ollut vaikeuksia Australian rajaviranomaisten kanssa. Hän pyrki maahan pelatakseen ensi viikolla alkavassa Australian avoimessa tennisturnauksessa.

Maanantaina Djokovicin valitus hyväksyttiin paikallisessa oikeusistuimessa, ja hän pääsi pois valtion säilöönottokeskuksena käytetystä hotellista.  Australian hallitus saattaa kuitenkin yrittää perua hänen viisuminsa uudelleen.

Djokovic ilmoitti viime viikolla Melbournen lentokentälle saapuessaan olevansa rokottamaton. Hän pyrki maahan lääketieteellisen erivapauden nojalla, koska oli saanut koronavirustartunnan joulukuussa.

Lue myös:

    Uusimmat