Novak Djokovic kohtaa olympiavoittajan – yhä lähempänä temppu, joka viimeksi tehty 1969: "Älkää kysykö historiasta"

Novak Djokovic eteni kahden voiton päähän grand slamista voittamalla italialaisen Matteo Barrettinin tenniksen Yhdysvaltain avoimen mestaruusturnauksen puolivälierässä 5–7, 6–2, 6–2, 6–3. Jos Djokovic voittaa US Openin, hänestä tulee ensimmäinen kaikki neljä arvoturnausta saman kalenterivuoden aikana voittanut miespelaaja sitten Rod Laverin vuonna 1969. 

– Mielestäni tämä oli kokonaisuudessaan erinomainen suoritus. Kolme viimeistä erää olivat parhaat kolme, jotka olen pelannut tässä turnauksessa, Djokovic arvioi.

– Kun hävisin ensimmäisen erän, pystyin unohtamaan sen, jatkamaan eteenpäin ja pysymään hetkessä. Olin täysin keskittynyt toisen erän alusta lähtien ja pystyin nostamaan tasoani.

Djokovic kohtaa välierissä Alexander Zverevin, joka aiemmin tänä vuonna nujersi Djokovicin matkallaan olympiavoittoon Tokiossa.

– Hän on mahtavassa vedossa. Hän on voittanut paljon. Hän on yksi maailman parhaista pelaajista tällä hetkellä ja minä olen innoissani. Mitä suurempi haaste, sitä enemmän sen ylittämisestä on luvassa kunniaa, Djokovic sanaili.

Serbi ei kuitenkaan lähtenyt pohtimaan mahdollisen grand slamin merkitystä.

– Keskityn vain seuraavaan otteluun. Älkää kysykö historiasta. Mietin vain seuraavaa ottelua, askel kerrallaan, Djokovic muistutti.

Jos Djokovic voittaa Yhdysvaltain avoimet, hän nousee yksin kaikkien aikojen ykköseksi miesten grand slam -kaksinpeliturnausvoittojen määrässä. Tällä hetkellä hän jakaa kärkipaikkaa Roger Federerin ja Rafael Nadalin kanssa, joilla kummallakin on 20 arvoturnausvoittoa. Federer ja Nadal jättivät US Openin väliin vammojen takia.

Saksalainen Zverev on voittanut 16 ottelua peräjälkeen. Puolivälierässään hän kaatoi eteläafrikkalaisen Lloyd Harrisin 7–6 (8–6), 6–3, 6–4.

– Hän on maailman paras pelaaja. On vaikea voittaa hänet. Minä olin ensimmäinen, joka tänä vuonna voitti hänet isossa pelissä. Se antaa jotakin, Zverev ennakoi Djokovicin kohtaamista.

Lue myös:

    Uusimmat