Norsk Hydro löysi uuden kaasuesiintymän

Pohjanmeren kaasuesiintymä on on yksi kiinnostavimmista Norjan vesiltä viime vuosina löytyneistä. Lehtitietojen mukaan kyse on noin 30 miljardista kuutiometristä.

Norjalainen energiayhtiö Norsk Hydro on löytänyt lupaavan kaasuesiintymän Pohjanmereltä. Norsk Hydron mukaan esiintymä on yksi kiinnostavimmista Norjan vesillä viime vuosina, ja mahdollisuudet sen kaupalliseen hyödyntämiseen ovat hyvät.

Yhtiö ei kertonut esiintymän suuruutta, mutta lehtitietojen mukaan kyse on noin 30 miljardista kuutiometristä. Se on suunnilleen samankokoinen kuin hieman etelämpänä sijaitseva Gjoan kenttä, mutta selvästi pienempi kuin Norsk Hydron Ormen Langen kenttä, jonka kaasuvarat on arvioitu 375 miljardiksi kuutiometriksi.

Merkittävät kaasulöydöt ovat käyneet viime vuosina harvinaisiksi Pohjanmerellä. Samalla Norjan öljy- ja kaasuteollisuus on siirtynyt tutkimaan aikaisempaa pohjoisempia merialueita. Kaasuntuotannon aloittaminen arktisella Barentsinmerellä on aiheuttanut vastalauseita ympäristönsuojelijoissa.

Norsk Hydron osakkeen kurssi lähti yli 3 prosentin nousuun Oslon pörssissä, kun uutinen kaasuesiintymästä tuli julki.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat