Norjan yleisurheilutähti Jakob Ingebrigtsen on antanut hyvinkin itsevarmoja kommentteja Pariisin olympialaisista.
Ingebrigtsen puolustaa Pariisissa 1 500 metrin olympiakultaansa. Tokion olympialaiset kisattiin poikkeuksellisissa olosuhteissa koronapandemian vuoksi, mutta tänä kesänä Ingebrigtsen toivoo normaalimpia olympialaisia.
– Tokion olympialaiset olivat todella erilaiset verrattuna tuleviin Pariisin kisoihin, kun ei ollut katsojia ja oli paljon koronatestejä ja -sääntöjä. Samaan aikaan se oli kuitenkin meille urheilijoille uniikki mahdollisuus keskittyä todella vain kisoihin ja asioihin, joilla on merkitystä, Ingebrigtsen kertoo European Athleticsin Ignite-podcastissa.
Ingebrigtsen joutui vuoden 2022 ja 2023 MM-kisoissa taipumaan 1 500 metrillä hopealle, mutta 5 000 metrillä hän nappasi molempina vuosina kultaiset mitalit. 5 000 metrin olympiakulta Ingebrigtseniltä kuitenkin vielä puuttuu.
Pariisissa Ingebrigtsen uskoo päihittävänsä pahimmat kilpakumppaninsa helposti.
– Jos en loukkaannu tai sairastu, uskon, että Pariisin kisat ovat ihan helppo nakki, Ingebrigtsen vakuuttaa.
Yleisurheiluvideot
Uusimmat
-
05:25
Poliisi: Espoossa kadonnut nainen on löytynyt
-
05:13
Vornanen palaa tänään eduskuntaan
-
02:00
THL: Tyttöjen mielenterveysongelmat lisääntyneet – yhden ryhmän tilanne parantunut koronan jälkeen
-
00:42
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:42
Jukka Jalonen raivosi Jesse Puljujärvelle – latasi kovaa palautetta vielä MM-areenan käytävillä: "Teki ison virheen"
-
00:28
Petteri Sihvoselta jyrkkä vaatimus Leijonien MM-painepelin jälkeen – suora viesti Jukka Jaloselle: "Pidän sitä ihan skandaalina"
-
00:05
Valtaosa nuorista hyväksyy Suvivirren laulamisen kevätjuhlassa – yhä harvempi pitää itseään uskonnollisena
-
00:01
Tutkimus: Näin isät käyttävät perhevapaita – äidin tuloilla ja koulutuksella iso merkitys
-
23:50
Leijonat läpäisi karmean trillerin – näin tärkeä Tanska-ottelu eteni
-
23:48
Leijonat selvitti Tanskan kovan haasteen – tämä on MM-puolivälieräpaikan tilanne nyt
-
23:25
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
23:09
Leijonien paineet tapissa! Suomelta vietiin maali MM-väännössä – katso puhuttava tilanne
-
22:54
Suomen vaihtoaitiossa kiehahti! Jukka Jalonen tylytti Jesse Puljujärveä
-
22:54
Baltimoren siltaan törmännyt laiva lopulta irti – lähes kaksi kuukautta aluksella jumissa olleen miehistön piina jatkuu
-
22:40
Leijonat jäätävissä ongelmissa MM-jäällä – tämä Tanskan johtomaali hylättiin
-
22:25
Entinen UFC-ottelija Geane Herrera on kuollut 33-vuotiaana
-
22:15
Leijonien tärkeä mies poistui pukukoppiin – katso vastustajan kyseenalainen temppu
-
22:04
Suomalaisottelijalta harvinainen temppu judon MM-kisoissa: "Pikkupojasta asti unelma"
-
21:52
Ruotsalaistähti haluaa revanssinsa – odottaa Leijonia uhmakkaana: "Hauskaa antaa heille neniin"
-
21:41
Leijonista todella karu havainto kesken MM-kisojen painepelin
-
Lataa lisää