Mainos

Nordean korteilla voi nyt maksaa

Nordean kaikilla pankki- ja luottokorteilla voi taas maksaa kaikensuuruisia ostoksia, Nordean viestinnästä kerrottiin puolenpäivän jälkeen.  

Pankkiautomaateilta ei kuitenkaan voi vielä nostaa käteistä Nordean korteilla. Verkko- ja mobiilipankit eivät myöskään toimi.  

Nordealla on parhaillaan käynnissä aamuneljältä alkanut laaja palvelukatko, joka johtuu pankin it-järjestelmien uudistamisesta. Näillä näkymin katko päättyy iltakuudelta tai mahdollisesti jo aiemmin. Nordea ottaa palvelukatkon aikana käyttöönsä myös lisää tietokonekapasiteettia.  
Nordean lehdistöpäällikkö Anni Hiekkanen kertoo, että pankin asiakaspalvelussa on ollut aamun aikana melko hiljaista. Nordean asiakkailta on siis tullut palautetta palvelukatkosta vain vähän.  

– Olemme koko ajan painottaneet sitä, että täksi päiväksi pitäisi etukäteen varata käteistä, Hiekkanen sanoo.  

Pankin asiakkaat ovat kuitenkin kirjoittaneet Nordea Suomen Facebook-sivulle jonkin verran kärkkäitä kommentteja. Niiden perusteella osalle asiakkaista katko on tullut ennakkotiedottamisesta huolimatta yllätyksenä.   

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.