Nordealta kova ukaasi mattimyöhäsille: "Tulemme rajoittamaan pankkipalvelujasi esimerkiksi estämällä tilien ja maksuvälineiden, kuten korttien ja verkkopankin käytön"

Pankkikonserni Nordea on pyytänyt asiakkailtaan henkilöllisyytensä varmentamista henkilöpaperikopioiden avulla ensi tiistaihin mennessä. Tämän laiminlyöviä asiakkaita uhkaa pankin mukaan pankkipalveluiden rajoitus.

”Hyvä asiakkaamme. Tarvitsemme apuasi henkilötietojen päivittämiseen.”

Näin alkaa Nordean asiakkailleen lähettämä viesti. Ensimmäinen viesti on lähetetty pankin asiakkaille kesällä, sen jälkeen asiakkaita on muistutettu asiasta.

Viestissä vaaditaan asiakasta toimittamaan pankille kopion voimassa olevasta henkilöllisyysasiakirjasta tiistaihin 8.9.2020 mennessä. Kuva henkilöllisyysasiakirjasta on viestin mukaan toimitettava pankille mieluiten sähköisesti Nordean Omapostin kautta.

”Mikäli emme saa tarvittavia tietoja 8.9.2020 mennessä, tulemme rajoittamaan pankkipalvelujasi esimerkiksi estämällä tilien ja maksuvälineiden, kuten korttien ja verkkopankin käytön”, Nordean lähettämässä viestissä todetaan.

Nordean mukaan tietojen päivitystä on pyydetty sellaisilta asiakkailta, joita se ei ole viime aikoina tavannut muissa yhteyksissä, tai joiden tiedoissa on puutteita.

”Pyyntö koskee vain murto-osaa Nordean henkilöasiakkaista Suomessa”, pankin viestinnästä kerrotaan.

Tarkempaan pyyntöjen määrään Nordean viestintä ei osattu ottaa kantaa.

Paneeko Nordea tilin estoon?

Nordealta kysyttiin, estääkö pankki todella asiakkaan tilien ja maksuvälineiden käytön, jos asiakas ei lähetä kopiota henkilöllisyystodistuksesta määräpäivään mennessä?

Näin Nordean Suomen henkilöasiakasliiketoiminnasta vastaava johtaja Jani Eloranta vastasi kysymyksiin sähköpostitse.

Miksi Nordea pyytää kopiota henkilöllisyystodistuksesta?

”Meillä kuten muillakin suomalaispankeilla on lakiin perustuva velvollisuus tuntea asiakkaamme. Pankkien on noudatettava asiakkaan tuntemista koskevia toimia koko asiakassuhteen ajan ja pidettävä asiakkaan tuntemistiedot ajantasaisina. Tämän vuoksi tarkistamme säännöllisesti asiakkailtamme henkilöllisyyteen ja pankkiasiointiin liittyviä tietoja. Teemme tämän myös asiakkaiden turvaamiseksi ja erilaisten identiteettivarkauksien ja muiden väärinkäytösten estämiseksi. Haluamme olla asiassa mahdollisimman joustavia asiakkaiden suuntaan samaan aikaan kun huolehdimme lakisääteisistä velvollisuuksistamme. Luottamus pankkiasioinnin turvallisuuteen on asiakkaan oikeus. Sitä varmistaa osaltaan lainsäädäntö, joka edellyttää suomalaisia pankkeja päivittämään asiakastietojaan jatkuvasti.”

Miksi tietoja pyydetään postitse tai Omapostin kautta?

”Korona-ajasta johtuen suosituksemme on, että asiakkaat välttäisivät konttorissa käyntejä ja toimittaisivat pyydetyt kopiot mieluiten tarkoitukseen varatussa palautuskuoressa tai verkkopankin postin välityksellä. Henkilöasiakirjan kopiointi on mahdollista esimerkiksi kirjastoissa, kopio- ja painopalveluita tarjoavissa yrityksissä, postin toimipisteissä sekä kaupunkien ja kuntien palvelupisteissä. Olemme pyrkineet löytämään asiakkaille mahdollisimman helppoja tapoja toimittaa kopion henkilöllisyysasiakirjasta.”

Eikö kopion lähettämiseen esimerkiksi passista liity tietoturvariskejä?

”Tiedot on mahdollista toimittaa turvallisesti sähköisesti tunnistautumalla joko verkkopankin postin tai Nordean Omaposti-palvelun kautta. Omapostia voi käyttää minkä tahansa suomalaisen pankin voimassa olevilla pankkitunnuksilla. Omaposti on pankin suojattua yhteyttä käyttävä viestintäkanava, joka täyttää kaikki pankkiasioinnin tietoturvavaatimukset. Tarjoamme kirjepostia vaihtoehtoisena tapana toimittaa tarvittavat tiedot, sillä aivan kaikki asiakkaamme eivät käytä sähköisiä viestintäkanavia.”

Onko Nordean pyyntöä luultu huijausviestiksi?

”Olemme saaneet jonkin verran yhteydenottoja asiakaspalveluun. Ihmiset ovat selkeästi tietoisia erilaisista huijauksista ja haluavat varmistaa, etteivät anna henkilötietojaan väärille tahoille. Tämä on tietysti hyvä asia, että ollaan tarkkana.”

Onko Nordealla muita keinoja asiakkaan tunnistamiseksi?

”Nordean mobiilipankkia käyttävien asiakkaiden on mahdollista antaa nämä päivitettävät tiedot ottamalla sähköisellä työkalulla kuvat passista ja itsestään mobiilipankkisovellukseen tulevien ohjeiden mukaisesti. Mobiilisovelluksen työkalu ottaa asiakkaasta kolme kuvaa, joista työkalu tallentaa yhden.”

Nordean viestissä sanotaan, että mikäli pankki ei saa tarvittavia tietoja 8.9.2020 mennessä, pankkipalveluja rajoitetaan esimerkiksi estämällä tilien ja maksuvälineiden, kuten korttien ja verkkopankin käytön. Tapahtuuko todella näin?

”Lähestymme asiakasta tarvittaessa, jos huomaamme että asiakas ei ole toimittanut kopiota asiakirjasta tai ollut meihin yhteydessä. Asiakkaalle on annettu aikaa noin 2,5 kuukautta henkilöllisyysasiakirjan toimittamiseksi.

Kun asiakastiedot ovat ajan tasalla, pystymme varmistamaan pankkiasioinnin turvallisuuden ja palveluiden sujuvan käytön. Haluamme tietysti olla asiassa mahdollisimman joustavia asiakkaiden suuntaan ja huomioimme asiakkaan olosuhteet, samaan aikaan kun huolehdimme lakisääteisistä velvollisuuksistamme.”

Viime vuoden lokakuussa Nordean mobiilipankki pyysi asiakkaitaan lähettämään hymyvideon itsestään. Miten tämä hanke onnistui?

”Mobiilipankkia käyttävien asiakkaiden on yhä mahdollista antaa nämä päivitettävät tiedot ottamalla sähköisellä työkalulla kuvat passista ja itsestään (asiakkaalle tulee mobiilipankkisovellukseen tästä kutsu). Monet ovatkin hyödyntäneet tätä vaihtoehtoa tietojen päivittämisessä.”

Juttua on päivitetty 5.9. klo 15:39. Lisätty Nordean viestinnän lisäkommentti.

Lue myös:

    Uusimmat