Nordeaan yhdistetyn "nerokkaan rahapesukoneen" toiminta paljastettiin jo 2014 – Venäjältä on virrannut EU-alueelle miljardeja euroja laittomasti hankittua rahaa

Markkinaraati: Rahanpesun likainen maailma 15:06
Video: Huomenta Suomessa keskusteltiin rahanpesusta viime marraskuussa.

Pankkikonserni Nordean osakekurssi on laskenut maanantaina selvästi, kun ennakkotiedot Ylen uudesta paljastusohjelmasta ovat saaneet sijoittajat takajaloilleen. Ylen tutkivan journalismin MOT-ohjelmassa kerrotaan ennakkotietojen mukaan tietovuodon avulla tapauksesta saatuja uusia tietoja.

– MOT:n haltuunsa saamista asiakirjoista selviää, miten eurooppalaiset pankit kytkeytyvät valtavan venäläislähtöisen rahanpesukoneen toimintaan, ohjelmatiedoissa kerrotaan.

Rahanpesukone viittaa kansainvälisen toimittajajärjestön OCCRP:n vuonna 2014 ensi kertaa paljastamaan valtavaan operaatioon, jossa siirrettiin miljardien eurojen arvosta rahaa Venäjältä länsimaisiin pankkeihin erilaisten valeyritysten ja tekaistujen transaktioiden avulla.

Loppuvuonna 2017 OCCRP:n arvio oli, että Venäjältä siirtyi vyyhdissä lähes 20 miljardin euron edestä varoja 96 maahan ja niissä sijaitseviin 732 pankkiin. Yrityksiä oli mukana järjestön mukaan 5 140.

OCCRP kuvaa rahanpesukoneen toimintaa ”nerokkaaksi”.

Järjestön vuosia kestäneen selvityksen perusteella kuvion keskiönä toimi 21 yrityksen joukko, joka perustettiin Britanniaan, Kyprokselle ja Uuteen-Seelantiin. Nämä yritykset näyttivät olevan välikäsien omistamia, mutta jopa niiden johtajat ja omistajat olivat tekaistuja. Lukuisat venäläisyritykset käyttivät näitä perustettuja yrityksiä laittomasti hankitun rahan kuljettamiseen pois Venäjältä.

Valtaosa toiminnasta junailtiin niin, että moldovalaisten tuomarien päätöksellä postilaatikkoyritykset saatiin maksamaan toisilleen tekaistuja lainoja. Nykyrahassa noin 14 miljardin euron suuruiset maksut tilitettiin latvialaispankki Trasta Komercnbankan tileille, minkä jälkeen rahat olivat EU-alueella ja näyttivät puhtailta. Trasta menetti sittemmin toimilupansa ja ajautui selvitystilaan rahanpesun takia.

Osa maksuista kulki oikeille yrityksille vastineena oikeista hyödykkeistä. Näissäkään tapauksissa maksuja eivät kuitenkaan suorittaneet oikeiden yritysten asiakkaat, vaan maksut tulivat 21 valeyhtiön joukosta erilaisten monistettujen maksutietojen kera. Osa maksuista kulki toiselle peiteyritysten kerrokselle, joka muistutti Trasta-pankkiin maksuja suorittaneita postilaatikkofirmoja.

Lopulta rahoja kanavoitui myös maailman johtaville pankeille, joihin kuuluivat HSBC, Deutsche Bank, Bank of China, Bank of America, Danske Bank ja Emirates NBD Bank.

MOT:n mukaan rahaa on tapauksessa virrannut 28 suomalaiselle tai Suomessa toimivalle yritykselle. Suurin osa rahoista tullut Nordean kautta, MOT:n mukaan silloisten valuuttakurssien mukaan noin 16 miljoonaa euroa vuosina 2013–2014.

– Rahanpesukone osoittaa, että maailman pankkijärjestelmä on ollut tehoton ja kyvytön tyrehdyttämään valtavia laittoman rahan virtoja. Pankkiviranomaiset tarjoavat useita syitä sille, miksi asia on näin – mukaan lukien sen, että heidän venäläiset kollegansa eivät ole olleet avuliaita, OCCRP:n artikkelissa kerrottiin loppuvuonna 2017.

Lue myös:

    Uusimmat