Nokian ensimmäinen - ja ehkä myös viimeinen - tablettitietokone tuli tänään myyntiin Suomessa.
Tänään tuli myyntiin myös Nokian näillä näkymin viimeinen Lumia-älypuhelin mallia 1520, sillä Nokian matkapuhelintoiminta siirtyy Microsoftille alkuvuoden aikana.
Nokian tabletti 2520 herätti tänään helsinkiläismyymälässä kiinnostusta, mutta ei jonoksi asti.
Yksi kiinnostuneista oli kiinalainen Lin Chang.
– Sanoisin että Nokia on Kiinassa jo "last season". 3-5 vuotta sitten kaikilla oli Nokia, mutta ei enää, sanoi Lin.
Lin itse tunnustautui vankkumattomaksi Nokia-faniksi.
– Olen käyttänyt Nokian laitteita 15 vuotta ja haluan nähdä kehittyvätkö ne yhä.
Kauppaan oli tullut myös muita Nokia-uskollisia.
– Totta kai uusi tabletti kiinnostaa. Minulla on nokialaista taskussakin, ja tätä uutuutta on odotettu, sanoi espoolainen Tuomo Henttu.
Henttu sanoi kuitenkin vielä harkitsevansa tabletin ostoa ja odottavansa josko hinta putoaisi joulun jälkeen.
"Elämä pitkä, Nokia kestää"
Helsinkiläinen Tomio Alho ei halua uskoa, että Nokian tabletti jäisi Nokian viimeiseksi.
– Tuskin muutamaan vuoteen tulee uutta tablettia, mutta tulevaisuudesta ei koskaan tiedä. Elämä on pitkä, Nokia kestää kyllä, sanoi Alhio.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää